• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Uutiset:

Rekisteröidy - Lähetä sähköpostia info@subu.fi

Main Menu

PK-seudun kerhotilakeskustelu

Aloittaja Rossonero, syyskuu 13, 2011, 00:01:03

« edellinen - seuraava »

Rossonero

Munkan kerhotilan suhteen tarvitaan tälle kaudelle selkeämpi systeemi. Oma tilanteeni on muuttunut lasten kasvettua, eikä tarvetta työtilalle enää ole. Näin ollen tuo minun hoitamani leijonanosa tilan vuokrasta pitää kattaa jollakin tai sitten luopua tilasta.

Olen itse kokenut, että tila, jossa kaikki on paikallaan, on todella hieno juttu. Uskoisin, että monen vähemmän aikaa paikalla olevan kohdalla merkitys on vielä suurempi. Jos pelaa korkeintaan kaksi nopeata kerralla ajanpuutteen vuoksi, jäävät pelit yhteen, jos kenttiä pitää kasata.

Aktiivisuus vaikuttaa olevan jopa vähenemään päin. Ainakin, jos vetää johtopäätöksen monen toivomasta HeFi:n yksinkertaisuudesta. Siispä kysymys kuuluukin, kuinka moni on halukas maksamaan ja kuinka paljon?

Oma kerhohuone takaa tavaroiden pysymisen kunnossa ja se mahdollistaa pöytien pitämisen pelivalmiina. Paikalle voi siis tulla vaikka aikaa olisi vain yhteen peliin eikä mihinkään muuhun. Itse olen tuollaisesta valmis maksamaan ihan tuntuvastikin, mutta eri lähtökohtia on monia.

Mahdollista on myös etsiä toinen tila, johon voimme halutessa järjestää vaikka telkkarin ja sohvat. Edullisia tiloja tulee satunnaisesti vastaan, mutta mitään ei voi tehdä, jos ei ole tietynlaista varmaa rahasummaa, jonka porukka on yhdessä valmis maksamaan.

Munkan vuokra on 430 euroa kuussa (toistaiseksi ei kuluja sähköstä tai muusta) tällä hetkellä, ja sen halvempia on tarjolla todella harvoin (yhden 45 neliöisen olen bongannut joskus). Toki tilana Munkka ei ole täydellinen. Tuo 430 pitäisi siis saada kerättyä kk-maksuilla, jos halutaan jatkaa Munkassa. Pelkkä tuon kerääminen on niin hankalaa, että kenttävälineet saavat varmaan ainakin toistaiseksi olla omistajiensa (minä, sisu, Puppe, muita?) sponssaamia. Omia kamojani en haluaisi paikkaan, jota muut käyttävät. Riski isoille rahallisille menetyksille (pelkät kentät satoja euroja) on liian suuri omien tavaroiden kohdalla.

Siispä nyt kaivataan keskustelua kerhotila-asiasta ja suoraan sanottuna rahasta.

Toivon, että kaikki sanovat suoraan mitä ovat valmiita maksamaan kuukausittain (kesä mukaanlukien) tilasta, johon voi tulla kuin valmiiseen pöytään ja joka on vain omassa käytössä.

Hönkki

LainaaMunkan vuokra on 430 euroa kuussa

Minusta meidän pitää pystyä keräämään tuo summa tällä porukalla.

Minulta on jäänyt maksuja rästiin. Maksan tämän viikon aikana.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Benali

Minkä verran jengi on nyt maksanut kuussa?

Jos on oma tila, joka mahdollistaa pelaamiseen aikataulullisesti paremmin kuin nykyään (ja tietysti sijainti), olen ns. valmis hyppäämään talkoisiin mukaan.

Epis

Multakin maksuja rästissä, syy vähän epäselvä tältä istumalta.

Itse tässä lähinnä mietin sitä, että Kala-Maijassa on ennen pelattu ja pystytään ymmärtääkseni edelleenkin pelaamaan. K-M:ssakin on pelailtu yksityisillä kamoilla, mutta jos välineet koetaan jollakin tasolla epävarmaksi asiaksi olisi mielestäni paras vaihtoehto edelleen järjestää yhteisvoimin varainkeruu, jotta yhdistys voisi hankkia tai lunastaa kenttiä, maaleja ja aitoja (mitä nyt tarvitaan) yhteiseen käyttöön.

Rahasta puhuttaessa tulin laskeneeksi, että reittihaun mukaan matka kotoani Munkan kertsille on 10km lyhyempi, kuin Kala-Maijaan. Kulkiessani tämän matkan autolla on matkakulujeni ero muutaman euron luokkaa ja kuukaudessa pyöreästi heitettynä ~10eur-15eur luokkaa. Muistaakseni Munkan alkuperäinen maksu pyöri suunnilleen samassa, kun yksi henkilö maksoi enemmän, kuin muut. En tunne vuokratilojen tilannetta, mutta veikkaan ettei tuohon hintaan helposti löydy korvaavaa paikkaa kaikkien maksaessa yhtä paljon tilan käytöstä.

Toisena vaihtoehtona voisi nostaa esiin ehdotuksen JaNon "huudeista", mutta en tiedä kyseisen kerhohuoneen yksityiskohtia tilan ym suhteen, joten vaikea lähteä arvioimaan miten se soviltuu isommalle massalle. Tämä paikka tosin olisi itselleni Munkkaa sekä K-M:aa lähempänä.

Näiden mietintöjen pohjalta tekisin Munkan sulkemisen suhteen paluun "wanhaan". Olen toki avoin muillekin näkemyksille ja ideoille.
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

Rossonero

Lainaus käyttäjältä: Hönkki - syyskuu 13, 2011, 00:11:52
Minulta on jäänyt maksuja rästiin. Maksan tämän viikon aikana.

Kiitos. Tämä on toki mukava lisä, mutta syy asian esiin ottamiselle ei ollut vanhoista maksuista muistuttaminen, vaan tulevaisuus. Minustakin tuo summa pitäisi pystyä kasaamaan.

Lainaus käyttäjältä: Benali - syyskuu 13, 2011, 00:19:54
Minkä verran jengi on nyt maksanut kuussa?

Jos on oma tila, joka mahdollistaa pelaamiseen aikataulullisesti paremmin kuin nykyään (ja tietysti sijainti), olen ns. valmis hyppäämään talkoisiin mukaan.

Aiemmin oli muutama "mesenaatti", jotka maksoivat 25 euroa kuussa. 10:llä eurolla kuussa pääsi mukaan ja satunnaiskävijöille oli 5 euron kertamaksu. Etenkin kesällä luulisin (ei ole ollut aikaa tarkistella), että jäi aika vähiin osa maksuista. Itse käytin tilaa satunnaisena työhuoneena, joten maksoin loput (vaihtelevasti, mutta vähintään puolet). En itse asiassa olisi välttämättä tarvinnut työhuonetta,, vaikka se helpottikin, mutta rako oli samalla sopiva omalle kerhohuoneelle.

Jos 20 henkilöä olisi ringissä, olisi tuo suunnilleen 20 euroa per nenä. Ja varmasti voidaan miettiä joitakin ratkaisuja niille, joilla ihan oikeasti (siis aikuisten oikeesti) on rahat maksusitoumuksella.

Mutta ensin pitää kuulla hieman kuinka moni olisi mukana ja miten tärkeäksi rahan osalta tuollainen tila katsotaan.

Rossonero

SUFC:n kirjoitukseen pari kommenttia.

Munkassa voidaan tietenkin jatkaa, jos tuo hinta saadaan kerättyä. Kun selviää ketkä mukana, voidaan katsoa keskiarvomaksu, ja miettiä sen pohjalta onnistuuko. Munkassa voitaisiin jakaa avaimia tietylle määrälle henkilöitä. Jossain toisessa omassa tilassa vaikka kaikille.

Ymmärsinkö oikein, että sinusta pöytien kokoaminen ja purkaminen ei ole ongelma (talojen kerhohuoneet)? Tämä on minusta aivan oleellinen selvitettävä asia kerhotilaa mietittäessä.

Epis

Lainaus käyttäjältä: Rossonero - syyskuu 13, 2011, 00:56:01Munkassa voidaan tietenkin jatkaa, jos tuo hinta saadaan kerättyä. Kun selviää ketkä mukana, voidaan katsoa keskiarvomaksu, ja miettiä sen pohjalta onnistuuko. Munkassa voitaisiin jakaa avaimia tietylle määrälle henkilöitä. Jossain toisessa omassa tilassa vaikka kaikille.
Kyllä lähtisin siitä, että täys tasajako maksun suhteen koskettaa kaikkia vakituisesti sarjoja ko pelipaikassa pelaavia eikä vain vapaaehtoisia, sillä muuten kustannukset kasvavat huomattavasti suuremmiksi ja tämä kulurasite vain saattaa jossain vaiheessa muodostua yhdeksi skisman aiheuttajaksi. Myös hieman skeptisesti suhtaudun rahojen keräämisen sujumiseen, mutta ainahan voi yllättyä positiivisesti.

Lainaus käyttäjältä: Rossonero - syyskuu 13, 2011, 00:56:01Ymmärsinkö oikein, että sinusta pöytien kokoaminen ja purkaminen ei ole ongelma (talojen kerhohuoneet)? Tämä on minusta aivan oleellinen selvitettävä asia kerhotilaa mietittäessä.
No mun kohdalla tuo ei ole oikeastaan koskaan ollut mikään ongelma vaikka varmasti kaikki pitävätkin valmiin pöydän antimista. Tämän suhteen tasajakoa on aikas hankala toteuttaa jo pelkästään pelaajien omien aikataulujen ym asioiden takia, mutta pakko ainakin yksi kenttä on laittaa kasaan jos itse haluaa pelata.

Tämä on vähän itsestään selvästä asiasta keskustelua ja ehkä oikeampi kysymys lienee se, että miten paljon kukakin on valmis/kykenevä tästä etuudesta maksamaan kuukausitasolla, sillä kaikkihan tästä kuitenkin nauttisivat.
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

Hovimestari

Ymmärrettävästi tilanne muuttuu, jos Vesa ei käytä paikkaa enää työhuoneena. Olen jatkossakin valmis maksamaan tuon mesenattihinnan eli 25 euroa kuussa.

Puppe

25e kuussa pystyn maksamaan kans jos tarttee...
Hajuton, mauton ja väritön, selvinpäin :D
-------------------------------------------------------
TFC Lynx - Tää joukkue on perseestä, ja syvältä, ja perseestä. Oo-lee-o-le-o-le-o-lee..

Zinga

Mesenatti haluan olla myös jatkossa ma.

Rossonero

Minullekin tuo mesenaatin maksu on sopiva. Mielellään toki vähemmän, jos saadaan sillä kasaan.

Hönkki

Kannattaisi laittaa tilinumero selkeästi esille. Se löytyy kyllä foorumiltakin, mutta vasta kovalla etsimisellä.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Epis

#12
Mites paljon nykyisessä oli neliöitä? Löytyi tämmöinen nopealla internethaulla, tosin kellarikerros, joten ilmanvaihto voipi olla haaste..

http://www.jokakoti.fi/jk/#/Etusivu/Hakutulos/Kohde/6485e


Edit: Nopealla laskulla sain pk-seudun liigoihin osallistujia 19kpl ja näistä 4 on ilmoittautunut olevansa valmis 25eur/kk suuruiseen maksuun. 320eur/13 kaveria pitäisi vielä saada sitoutumaan mukaan. Itse edelleen suhtaudun skeptisesti varojen keruun/maksun toimivuuteen, kun näyttää tuottavan ongelmia saada edes muutama kaveri hoitamaan pk-seudun turnausjärjestelyt ilman mainittavia ongelmia.

Tästä päästäänkin toiseen asiaan, eli siihen että jos halutaan vuokrata pelitila, niin eikö olisi järkevämpää etsiä tilaa, joka toimisi myös isompia turnauksia ajatellen, jolloin voisi vähentää ulkopuolisten tilojen (esim koulu) vuokraamista? Toinen mietinnän arvoinen asia on näkyvyys ja jonkin toisen liiketilan vuokraaminen näkyvämmältä paikalta toisi samalla mainosta lajille. Tällöin maksettu rahasumma toisi mielestäni enemmän hyötyä, kuin nyt verrattaessa maksullisen Munkan ja ilmaisen Kala-Maijan eroja.
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

Benali

Lainaus käyttäjältä: SUFC - syyskuu 15, 2011, 20:02:42
Mites paljon nykyisessä oli neliöitä? Löytyi tämmöinen nopealla internethaulla, tosin kellarikerros, joten ilmanvaihto voipi olla haaste..

http://www.jokakoti.fi/jk/#/Etusivu/Hakutulos/Kohde/6485e

Hyvältä näyttää.

Epis

Lainaus käyttäjältä: Benali - syyskuu 15, 2011, 20:20:15
Lainaus käyttäjältä: SUFC - syyskuu 15, 2011, 20:02:42
Mites paljon nykyisessä oli neliöitä? Löytyi tämmöinen nopealla internethaulla, tosin kellarikerros, joten ilmanvaihto voipi olla haaste..

http://www.jokakoti.fi/jk/#/Etusivu/Hakutulos/Kohde/6485e

Hyvältä näyttää.
Vaikuttaa ainakin tilavalta ja underground-lajihan tässä on kyseessä ;) Myös Jakiksen jullit voisivat jatkossa todeta olevansa kellareiden kasvatteja, tois rispektii juu nou ;D 8)
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!