• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Kiirunasta Trelleborgiin ja viikkarilla takaisin eli länsinaapurin palloilua

Aloittaja Benali, helmikuu 21, 2011, 23:33:14

« edellinen - seuraava »

Benali

Yleisön valtavan painostuksen takia päätin avata länsinaapurin futikselle oman osion. Vaikka monet pitävätkin kotoista Veikkausliigaamme kilpailukykyisenä verrattuna Allsvenskaniin, on rehellisyyden nimissä todettava että Ruotsissa ollaan askel edellä pelillisesti sekä pari askelta seuratoiminnan, kulttuurin sekä katsomon puolella.
   
Allsvenskania ruvettiin pelaamaan  kaudesta 1924/25 alkaen. Ennen sitä mestaruus oli ratkaistu cup-muodossa vuodesta 1896 lähtien. Cup-muotoista kilpailua hallitsivat Örgryte, Djurgården ja AIK. Myös alueellisia sarjoja pelattiin kuten Östsvenskania, Mellansvenskania, Västsvenskania ja Uppsvenskania. Uusi uljas Allsvenskan startattiin 3.elokuuta 1924 ja joukkueita oli sarjassa 12 kappaletta. Sarja muodostui Göteborgin Gaisista, IFK:sta ja Örgryteästä, Tukholman kaksikosta (AIK, Hammarby) sekä Hälsingborgista, Landskronasta, Sleipnerista, IFK Norrköpingistä, IFK Eskilstunasta, IFK Malmösta sekä Västeråsista. Ensimmäisen mestaruuden voitti Gais, ennen paikallisseuroja IFK:ta ja Örgryteä. Allsvenskan sai varsinaisen mestaruusstatuksen tosin vasta kaudelle 1930/31. Alkuvuosikymmenet sarjaa pelattiin tosin vain puolessa Ruotsissa. Etelän päättävät seurat halusivat välttää pitkät reissut kylmään pohjoiseen joten yhteisellä päätöksellä porttikielto järjestettiin kaikille Gävlen yläpuolelta tuleville seuroille. Tämä kielto kumottiin kaudeksi 53/54. Myös gotlantilaiset seurat olivat paitsiossa eivätkä ne saaneet pelata V-divisioonaa korkeammalla ennen vuotta 1951.

Eniten mestaruuksia (ei siis pelkästään Allsvenskan) on kerännyt IFK Göteborg (18), Malmö FF (16) ja IFK Norrköping & Örgryte (12). Pelaajista eniten mestaruuksia on kerännyt Thomas Ravelli, joka voitti urallaan kahdeksan mestaruutta edustaessaan Österiä ja IFK Göteborgia. Ulkomaalaissääntö poistui vuonna 1974 ja Brynäsin britti Ronnie Powell oli ensimmäinen ulkomaalainen Allsvenskanissa. Toki Pekka Utriainen pelasi jo vuonna 1967 Allsvenskania IFK Holmsundissa, mutta joutui hakemaan Ruotsin passin ennen edustusoikeutta. Ensimmäinen ulkomaalainen mestari oli Österin islantilainen kärki Teitur Thordarsson.

Hälsingborgin (eli nyttemmin Helsingborgin) 13-1 voitto IFK Eskilstunasta on kaikkien aikojen isoin. Toki Malmö FF on piiskannut pari kertaa 12-0 lukemat (Halmstad 1943 ja Jönköping 1949) mutta tuota ensiksimainittua pidetään isoimpana. Viime vuosina raiskauksen on kokenyt jo vuonna -43 Malmön myllyssä mukana ollut Halmstad, joka kauden 2007 päätöspelissään otti Helsingborgilta neniin 9-0. Suurin yleisömäärä on muuten ollut Göteborgin derbyssa (IFK – Örgryte) vuonna 1959 kun katsomossa oli 52 195 katsojaa. Hiljaisinta on ollut Uumajan kupeessa Holmsundissa vuonna 1967 kun vain 137 katsojaa saapui katsastamaan Gaisin vierailua. Huonoin Allsvenskan-joukkue on ollut vain kaudella 46/47 pääsarjassa piipahtanut Billingsfors IK. Pienen 1000 asukkaan kylän ylpeys keräsi avauspeliin melkein 5500 katsojaa mutta kentällä meni huonommin. Joukkue keräsi vain kolme tasapeliä koko kaudella ja hävisi 19 kertaa maalierolla 28-84. Nyttemmin seura potkii V-ja VI divisioonien välillä mutta vielä pari vuotta sitten se tuli julkisuuteen. Tällä kertaa homma tapahtui elokuvan kautta kun elokuvassa Offside (2006) esiintynyt kuvitteellinen joukkue Stenfors BK, joka käytti kotikenttänään Lövåsvallenia. Samana vuonna pelattiin myös seuran 100-vuotis juhlapeli  Gaisia vastaan.

Viime vuosien Allsvenskania on leimannut suuri vaihtuvuus mestareissa. Djurgårdenin tuplan jälkeen (2002 & 2003) jälkeen mestari on vaihtunut joka vuosi. Tätä on selitelty naapureiden vahvemmalla imulla (Norja raha, Tanska verot) ja myöskin tätä on käytetty tekosyynä ruotsalaisten huonoon euro-menestykseen. Tosiasia on että Allsvenskan on pudonnut selkeästi kolmoseksi Tippeliganin ja Veikkausliigan välimaastoon. Myöskin 16 joukkueen sarjaa on syytetty mutta tosiasia on että sarjassa on vain todella monta joukkuetta jotka ovat suhteellisen samalla viivalla mitä tulee reusrsseihin. Viime kauden mestari Malmö omistaa tällä hetkellä sellaisen pelaajanipun sekä taloudelliset resurssit että mestaruuden uusiminen on varsin lähellä. Ainoa heikentävä tekijä on viime kaudella kakkosvalmentajan toimineen arvostetun espanjalaisen Josep Clotet Ruizin siirtyminen Halmstadin päävalmentajaksi. Monet pitävät Malmön menestystä juuri "Pepin" ansiona. Suurimmat haastajat lienevät kestosuosikit Elfsborgs IF ja IFK Göteborg sekä viime kaudella kakkoseksi tullut Helsingborgs IF. Eräänlaiset mahdollisuudet ovat myös Örebrolla sekä Kalmarilla mutta esimerkiksi viime vuosina vahvasti esiintynyt Häcken, Trelleborg, toissakauden mestari AIK sekä naapuri Djurgården ovat auttamatta jäljessä kärkiseuroja. Toki AIK on viime kauden jälkeen todella suuri kysymysmerkki. Putoamiskamppailu lienee Geflen, Gaisin, IFK Norrköpingin ja Syrianskan heiniä. Toki Halmstadilla on mahdollisuudet osallistua kekkereihin jos spanskien peli ei lähde rullaamaan.

AIK

Teen Killerin pyynnöstä hieman isomman katsauksen seuran tilanteeseen myöhemmin.

Djurgårdens IF

Neljän suomalaisen (Kasper Hämäläinen, Joona Toivio, Daniel Sjölund & Joel Perovuo) sekä parin puolisuomalaisen (Tommi Vaiho & Sebastian Rajalakso) seura. Meinasi tippua pari vuotta sitten mutta selkeä strategian muutos käänsi kelkkaa parempaan suuntaan viime kaudella. Silloin saavutti tavoitellun kymmenen sijan, ensi kaudella tarkoitus olla viiden joukossa.

Seurattavan arvoinen pelaaja on kärkimies Kennedy. Vikkelä nigerialainen teki vierihoidossa yhdeksän maalia viime kaudella, nyt mennään pitkälti toiselle kymmenelle.  

Elfsborgs IF

Boråsin oma syöttökoneisto tekee todella vakuuttavaa jälkeä omalla uudella Borås Arenallaan mutta vieraspelit ovat tökkineet. Kapellimestarina häärii ex-Soton Andreas Svensson ja kärjessä ovat ex-pompey James Keene ja ex-Fulham David Elm. Varmasti taas neljän joukossa.

Viime kaudella läpilyönyt nuori Johan Larsson tekee taas tuhojaan oikealla laidalla. Debyytin tehot (26 peliä/ 6 maalia/ 5 syöttöä) on ihan kivat. Tekee paluumuuttaja Lasse Nilssonin työstä paljon helpompaa.

GAIS

Makrillit ovat olleet eräänlaisia väliinputoajia viime vuosina; ei pahemmin vaaraa putoamisesta mutta ei myöskään kärkisijoista. Viime kausi meni penkin alle pitkälti maalinteko-ongelmien takia eikä Wandersonin lähtö helpottanut niitä. Nyt Ruotsin tunnetuin So'ton fani eli Alexander Axen on ratkaissut ongelmaa sillä perinteisellä määrän hankkimisella. Nuoret Gzim Istferi, Mohammed Abdulrahman ja Joakim "Ralfin poika" Edström kun valmistautuvat debyytti vuoteen. Ylipainoisen ja motivaatio-ongelmaisen Alvaro Santosin hankinta konkurssiin menneestä Örgrytestä taas näyttää hyvältä vain paperilla; viimeksi mies on onnistunut kunnolla 4-5 vuotta sitten.

Maalivahti/kapteeni Dime Jankulovski pitänee taas pakan kasassa ja Henri Sillanpään penkillä. Kenttäpelaajista suurinta kiimaa voi aiheuttaa keskikentän keskusta; Reuben Ayarna, Johan Mårtensson sekä kesken viime kauden I-divisioonasta hankittu Jonas Lindberg.

Gefle IF

Jos jalkapallon raiskaamisesta voisi antaa vankilatuomion, Geflen koko pelaajisto + valmennus istuisi pitkää kakkua. Sellaista antipalloa on Gävlen ylpeys tarjoillut viimeisen seitsemän (!?!?!) kauden ajan Allsvenskanissa. Pelle Olsson pitää peräpään tiiviinä ja hankkii kärkeen aladivareista juoksijoita jotka sitten myydään kovalla rahalla eteenpäin (Johan Oremo, Amadou Jawo, Alexander Gerndt). Seuraavan myyntilistalla on pitkien heittojen mies Jacob Orlov sekä II-divarista viime kaudella Gerndtia korvaamaan hankittu Dragan Kapcevic. Vastaiskujoukkueen tärkeimmät palaset löytyvät laidoilta jossa polkevat juoksukoneet James Frempong ja Jonas Lantto.

Kuten Gais, myös Geflellä se tukipilari löytyy maalista. Mathias Hugosson on nyt seissyt sen seitsemän vuotta putkeen maalilla, ja koska putoamista ei ole tullut voidaan miestä pitää joukkueelle aika tärkeänä. Saa nähdä kuinka kauan kakkonen Emil Hedvall jaksaa hoidella peräpukamiaan..

IFK Göteborg

1980-ja 90 lukujen valtias on valahtanut tavallisten kuolevasiten joukkoon. Viime kauden seitsemäs sija oli suuri pettymys ennakkosuosikille. Suurimmaksi ongelmaksi muodostui liian simppeli pelityyli jossa palloa pelattiin pitkänä linjan taakse toivoen että Tobias Hysen tekisi oman työnsä. Tobbe ei tosin osunut kuin 10 kertaa joten se näkyi selkeästi sijoituksessa. Potentiaalia on taas mestaruuteen asti kunhan vain avainpelaajat pysyvät terveenä ja Hysen iskee maaleja. Nyt ei ole edes europelit tiellä.

Trelleborgista hankittu Andreas "köyhän miehen Litti" Drugge tulee olemaan IFK:n hyökkäyspelin aivot. Läpimurtoa voi odotella myös nuorilta Robin Söderiltä, Tobias Sanalta sekä vain 15-vuotiaana Allsvenskanissa debytoineelta Nicklas Bärkrothilta.

Halmstad BK

Syöksykierteen oikaisua lähdettiin hakemaan palkkaamalla espanjalainen, vasta 33-vuotias Josep Clotet Ruiz. Mies teki ihmeitä toimiessaan vain vuoden Malmön kakkosvalmentajana eikä voinut vastustaa mahdollisuutta kun ykkösvalmentajan paikkaa tarjottiin. Ensi töikseen mies hankki neljä pelaajaa kotimaastaan. Entinen Espanyolin pelaaja Ivan Diaz on kerännyt jo kehuja ja paljon voidaan myöskin odottaa Real Madridin organisaatiosta tulleelta nuorelta kolmikolta Jose Zamora, Javi Hernandez ja Raul Ruiz.

Bayern Munchenista kolme vuotta sitten tullut Michael Görlitz on ollut saapumisestaan asti siirtohuhujen kohteena mutta vielä mies viihdyttää Örjans Vallenilla. Myös keskikentällä häärivän Anel Raskaj'n taidot aiheuttavat seisokkia.

Helsingborgs IF

Henke Larssonin lopettamisen piti viedä viimeisetkin toiveet menestyksestä mutta vaikutus olikin vastainen. Joukkue oli pitkään mestaruudessa kiinni mutta monipuolinen ja energinen Malmö meni viime metreillä ohi mestaruuteen. Jotain Helsingborgin kaudesta kertoo se, että normaalisti pistemäärä (65) olisi tuonut mestaruuden. Nyt joukkueesta lähti pois yksi sarjan parhaimmista keskikenttäpelaajista kun Marcus Lantz siirtyi Henken valmentamaan Landskronaan ja tulee dominoimaan keskikenttiä Superettanissa. May Mahlangu tosin osoitti jo loppukaudesta että mies on selkeää avauksen kamaa joukkueessa kuin joukkueessa. Myös luottotoppari Joel Ekstrand myytiin Udineseen mutta Peter Larsson tulee Tanskasta korvaamaan (Sori Patronen).

Suurin kysymys kuuluukin paljon Alexander Gerndt tekee ensi kaudella maaleja ja koska mies siirtyy ulkomaille.

Häcken BK

Hisingenin ylpeys on onnistunut vihdoin vakiinnuttamaan paikkansa Allsvenskanissa. Toissakauden yllätys ei tosin onnistunut ja joukkue sijoittui keskivaiheille. Tulevaan kauteen lähdetään paremmista asetelmista ja joukkue tuntuu vahvistuneen vaikka pelaajistossa onkin vähemmän naamoja. Myös kolkko kotikenttä Rambergsvallen tuo seuralle paljon etua.

Nigerialainen John Chibuike tekee taas parit kantapääkikat kauden aikana ja kahvittelee muutenkin. Ja kärjessä jatkaa tietysti jo maajoukkueessakin pelannut vanha narkkari eli Mathias Ranegie.

Kalmar FF

Itäisen Ruotsin edustaja Kalmar astui tulevaisuuteen ja jätti vanhan kotikenttänsä Fredriksskansin. Pelit pelataan tulevaisuudessa upouudella Guldfågeln Arenalla johon mahtuu 14 000 katsojaa.  Itse joukkue luottaa taas brasilialaiseen osaamiseen todella vahvasti sekä tietysti antibrasilialaiseen kapteeniinsa ja vuoden bloggaajaan eli Henrik Rydströmiin. Mies saanee taas AIK-kannattajat kotiovelleen peliä edeltävänä yönä...

Vain loukkaantumiset pilasivat viime kaudella Tobias Erikssonin lopullisen läpimurron. Keskikentän juoksukone on Kalmarin tärkein yksittäinen pelaaja joka tekee maaleja, luo tilanteita, puolustaa ja taistelee. Rydströmin ja Erikssonin kanssa keskikentän Bermudan kolmion viimeistelee nuori mutta todella fyysisesti pelaava Erik Israelsson.

Malmö FF

Mestaruus tuli viimein, ensimmäinen sitten vuoden 2004 ja Andreas Yngvessonin pilkkumaalin. Materiaaliltaan joukkue on todella vahva ja menestystä tukee Malmön loistava juniorityö. Daniel Andersson, Pontus Jansson, Jasmin Sudic, Agon Mehmeti, Alexander Nilsson ja Dardan Rexhepi ovat kaikki omia kasvatteja. Muutoinkin joukkue vilisee tähtiä; maajoukkuvahti Johan Dahlin, brasilialainen vasen pakki Ricardino, laiturit Jimmy Durmaz, Guillermo Molins sekä Jiloan Hamad ja vikkelä hyökkääjä Daniel Larsson.

Keskikentän keskustan muodostava parivaljakko Wilton & Ivo Pekalski osoittatui todella tärkeäksi viime kaudella. Varsinkin 20-vuotias Pekalski, joka dominoi Malmön keskikenttäpeliä todella vakuuttavasti ja jonka poissaollessa ei MFF hirveästi pinnoja keräillyt.

Mjällby AIK

Listerlandin ylpeys teki paluun pääsarjaan todella tyylillä ja sijoittui kuudennelle sijalle. Joukkue oli toki normaalia nousijaa laadukkaampi ja varsinkin keskiakseli maalivahti Asper-toppari Rosengren-keskikentät Osiako & Grahn ja kärjet Ekenberg & El Kabir aiheutti monessa joukkueessa kateutta. Toki hollantilaiskärki el Kabir aiheutti vastustajissa myös pelkoa, vihaa, vittuuntuneisuutta ja kipeitä pohkeita. Ensi kaudeksi joukkue vahvistui vielä konkurssipesästä hankitulla Pavel Zavadililla, miehellä joka on myös Mestareiden Liigassa jekuttanut Arsenalin-pelaajia Highburylla.

Kapteeni Marcus Ekenberg on joukkueen todellinen ikoni. Mies on osunut MAIF-paidassa noin 200 kertaa uransa aikana sekä ystävällisesti kieltäytynyt muiden seurojen kosiskeluista. Muun muassa AIK ja GIF Sundsvall ovat yrittäneet ostaa kaveria ja vaikka seura on tarjouksen hyväksynyt, ei Ekenberg ole edes vaivautunut kuuntelemaan sopimustarjousta. Toki pieni tahra nimeltä Helsingborg löytyy miehen CV:stä. Ekenberg on muuten saman kauden aikana pelannut Mestareiden Liigaa, Allsvenskania, Superettania ja IV-divisioonaa!  

IFK Norrköping

Peking nousi viimein takaisin pääsarjaan ja nyt toivottavasti myös jäädäkseen. Seura on yksi perinteikkäimmistä Ruotsissa mutta viime vuosien vaeltelu Superettanissa on pistänyt Pekingin paluun monien toivelistan kärkeen. Toki seuran nousuun luotsannut valmentaja Göran Bergort sai luonnollisesti lähteä ja tilalle otettiin vanha HBK-koutsi Janne Andersson. Joukkuetta onkin vahvistettu varsin järkevillä hankinnoilla kuten Elfsborg-kaksikolla Mathias Floren & Anders Wikström sekä Örebrosta tulleella entisellä Liverpool-junnulla Astrid Ajdarevicilla. Myös entinen Sampdorian superjunnu, virolainen Joonas Tamm löysi kodin Norrköpingistä.

Isoimmat katseet kohdistuvat oikeaan laitaan johon hankittiin Ljungskilen kapteeni Martin Smedberg-Dalence. Mies pyöritti käytännössä yksin LSK:n hyökkäyspeliä viime kaudella ja ottajia olisi ollut ympäri pohjolaa.

Syrianska FC

Södertäljen valtikka on siirtynyt hiljalleen latua aukaisseelta Assyriskalta toiselle "maahanmuuttaja" jengille eli Syrianskalle. Kaksi vuotta riitti seuralle Superettania joten vuonna 1977 perustetun joukkueen vauhti pääsarjaan sarjajärjestelmän pohjalta on ollut aika vauhdikas. Viime vuosina joukkue on onnistunut hankkimaan käsittämättömän kovia pelaajia vaikka sarjataso on ollut toiseksi ylin. Agbar Barsom, Suleyman Sleyman ja Peter Ijeh kun olisivat kelvanneet monelle Allsvenskan-seuralle. Varmaa ensi kaudella on kuitenkin meteli ja tasainen rummun paukutus kun fanaattiset kannattajat seuraavat joukkuetta.

Jamaikan maajoukkuvahti Dwayne Miller oli viime kauden yksi sensaatioista Superettanissa. Karibian pomppuihme tulee olemaan yksi Allsvenskanin mielenkiintoisimmista maalivahdeista.

Trelleborgs FF

Ruotsin eteläisin seura Trelleborg viimeisteli skånelaisten menestyksen viime kaudella. Viides sija oli alkukauden taaperruksen jälkeen melkoinen yllätys, sillä niin surkeaa pelaaminen alkuvuodesta oli. Tuomo Turusen ja Ibrahim Koroman hankinnat sekä Fredrik Jensenin tervehtyminen siivittivät Tjongavallenin siniset melkoiseen lentoon. Itseluottamus on nyt korkealla eikä edes maagisen Andreas Druggen menetyskään kuulemma haittaa; Marcus Pode kun on kuulemma paljon parempi.

Ykkösnimi on todella vahva ja nopea hyökkääjä Fredrik Jensen. Muutama vuosi sitten IV-divisioonasta hankittu Jensen juoksee tyylillä joka aiheuttaa polvikipuja kotisohvalla asti. Toki nyt homma ei helpotu edes Jensenin poissaollessa sillä varamieheksi hankittiin entinen maajoukkuetason painija Nichlas Schön.

Örebro SK

Sixten Boströmin mustavalkoinen ÖSK on noussut monien yllätykseksi Ruotsin eliittiin. Viime kauden kolmas sija ja pääsy europeleihin oli eräänlainen kynnys mutta nyt seuralla on näytön paikka. Homma ei helpota muutaman avainpelaajan lähtö (Porokara, Paulinho) mutta tilalle on saatu ihan kelpo paikkaajia mm. Andreas Haddad ja puolustukseen varamieheksi Patrik Haginge. Keskikentällekin on haastajia enemmän kuin aiemmin joten materiaali on leveämpi.

Nuori laituri Josf Ibrahim tuli Forwarista ja miehestä on kasvamassa todellinen 1 vs.1 kone. Kaveri menee ohi joka puolelta ja näitä ohituksia toivoittavasti myös Allsvenskanissa. Lisäksi nuori suomalainen Denis Abdulahi saanee paljon enemmän vastuuta keskikentällä kuin viime kaudella.

Mahdollisesti tarpeeseen tulevia linkkejä:

Otteluohjelma - http://svenskfotboll.se/allsvenskan/spelprogram/
Taulukko - http://svenskfotboll.se/allsvenskan/tabell-och-resultat/
Uutisia - http://www.fotbollskanalen.se/allsvenskan
Kannattajat - http://www.svenskafans.com/fotboll/
Ja jos ei viikkari kiinnosta niin koneellakin pääsee - http://www.norwegian.com/fi/

Hovimestari

Epäilemättä mielenkiintoinen kausi luvassa. Selviäisi varmaan googlettamalla, mutta miksi Norrköpingiä kutsutaan Pekingiksi?

Benali

Niin kysehän ei ole pelkästään seuran lempinimestä vaan koko kaupungin. Muistaakseni se juontaa jostain tutkimusmatkailijasta joka reissasi 1900-alkupuolella Kiinaan. Pitäisi jostain tarkastaa se varsinainen tarina.

Benali

Laitetaanpa nyt Hovimestarin ja Killerin mieliksi muutama kysymys ;)

Eli mitä ruotsalaista seuraa seuraavat pelaajat ovat edustaneet?

- Malcolm MacDonald?
- Teddy Sheringham?
- Sammy McIlroy?
- Ibrahim Ba?
- Justin Fashanu?
- Tim Parkin?
- Frank Worthington?
- Vinny Jones?
- Peter Crouch?

Jos googlataan, ei paljasteta.

Hovimestari

Mielestäni Sheringham oli Djurgårdenissa, mutta muuten on vaikeaa. Häpeäkseni en edes tiedä missä ruotsalaisessa jengissä Tim Parkin (ex-Swindon) on pelannut.

Benali

Sheringham tosiaan edusti Djurgårdenia vuonna 1985, ei suinkaan Allsvenskanissa vaan toiseksi korkeimmalla tasolla. Maaleja syntyi 21 pelissä 13 kappaletta.



Benali

Lainaus käyttäjältä: Hovimestari - helmikuu 22, 2011, 18:44:56
Häpeäkseni en edes tiedä missä ruotsalaisessa jengissä Tim Parkin (ex-Swindon) on pelannut.

Vastaus on helppo jos on mitään käsitystä brittiläisen valmennuksen rantautumisesta Ruotsiin.

Killer

#7
Kyssäriin: täytyy myöntää, ettei yhdenkään kohdalla hajuakaan ! Benalin tuntien, veikkaan ettei monikaan mainituista ole pelannut ... sanotaan yli kymmentä peliä.... Voi olla että olen pahasti väärässä.

Benali

Lainaus käyttäjältä: Benali - helmikuu 22, 2011, 14:57:36
- Malcolm MacDonald?   9/2
- Teddy Sheringham, Djurgården, 21/13
- Sammy McIlroy?   7/0
- Ibrahim Ba?     14/1
- Justin Fashanu?    1/0
- Tim Parkin? Täytyy tarkastaa ottelumäärä paperiversioista
- Frank Worthington?    12/4
- Vinny Jones?   Täytyy tarkastaa ottelumäärä paperiversioista
- Peter Crouch?  8/3 (Teki muuten heti alkavalla Englannin kaudella 10 maalia QPR:lle)

Benali

#9
Eli taisi olla liian paha pähkinä purtavaksi joten laittelen tähän vastaukset:

Malcolm MacDonald, Djurgården, 9/2 (1979)

Sammy McIlroy, Örgryte, 7/0 (1986)

Ibrahim Ba, Djurgården, 14/1 (2005-06)



Justin Fashanu, Trelleborg, 1/0 (1993)

Tim Parkin, Malmö, ?/? (1980-81)

Frank Worhington, Mjällby, 12/4 (1980)

Fick efter karriären frågan vilken var den bästa klubb han varit i, Worthington svarade blixtsnabbt "Hanöhus Night Club" i Hällevik.



Vinnie Jones, IFK Holmsund, ?/? (1986)

Peter Crouch, IFK Hässleholm, 8/3 (2000)

Någon av de dåvarande lagkamraterna har påstått, att Crouch drack mer öl än vatten under den tiden.







Hovimestari

Veikkaan, että Crouchie joi kesäisen heleää ruotsalaista lageria uudessa pikeepaidassa valkoiset lenkkitossut jalassa.

Oli pakko kaivella sähköpostin uumenista vanhoja matsiraportteja Suomen ärräfaneille. Kaudellla 00/01 Crouch juoksenteli QPR:n kärjessä epävarmasti kuin nuori isosilmäinen vasikka ja arvosanakeskiarvoni näyttäisi olleen 6.08. Pelaajasta jäänyt maku oli "jotenkin hapanimelä". Tehot 42ott/10maalia olivat kuitenkin kohtuulliset, kun ottaa huomioon, että sarjaporras vaihtui alaspäin ja keskikentän tarjoilusta vastasi mm. Stuart Wardleyn tasoinen pelikaveri...

Mieleen on jäänyt yksi siisti saksarimaali, jota ei youtubesta valitettavasti näyttäisi löytyvän. Oli melkein yhtä ilmava kuin tämä one and only: http://www.youtube.com/watch?v=y2KeX7nhZRY


Hönkki

Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Benali

Lainaus käyttäjältä: Hovimestari - helmikuu 25, 2011, 09:27:39
Veikkaan, että Crouchie joi kesäisen heleää ruotsalaista lageria uudessa pikeepaidassa valkoiset lenkkitossut jalassa.

Oli pakko kaivella sähköpostin uumenista vanhoja matsiraportteja Suomen ärräfaneille. Kaudellla 00/01 Crouch juoksenteli QPR:n kärjessä epävarmasti kuin nuori isosilmäinen vasikka ja arvosanakeskiarvoni näyttäisi olleen 6.08. Pelaajasta jäänyt maku oli "jotenkin hapanimelä". Tehot 42ott/10maalia olivat kuitenkin kohtuulliset, kun ottaa huomioon, että sarjaporras vaihtui alaspäin ja keskikentän tarjoilusta vastasi mm. Stuart Wardleyn tasoinen pelikaveri...

Eikös Stuart Wardley ollut kuitenkin kohtuullisen kiimaisessa vireessä noina vuosina? Ja mitä Crouchin bissen juontiin tulee, ei sitä tarvinnut tehdä yksin. Mukana lainalla oli entinen superjunnu Alton Thelwell.

Lainaus käyttäjältä: Hovimestari - helmikuu 25, 2011, 09:27:39
Mieleen on jäänyt yksi siisti saksarimaali, jota ei youtubesta valitettavasti näyttäisi löytyvän. Oli melkein yhtä ilmava kuin tämä one and only: http://www.youtube.com/watch?v=y2KeX7nhZRY

Nyt tähän pitäisi laittaa muutama linkki Le Tissierin maaleihin mutta enpä sitä tee. Otsikon aihetta mukaille pistän muutaman namupalan Ruotsista.

Räde Rantasen vuoden maaliksi valittu paukku, 1996

Andreas Svenssonin samanlainen kolme vuotta myöhemmin

Andreas Vasquez muutaman vuoden takaa

Nyt Genoaan myyty Linus Hallenius viime vuonna Superettanissa

Örebron Samuel Wowoah

Ja vielä Hönkille loppuun terkut

Frankie-boyn seikkailuista Listerlandetissa oli muutama vuosi sitten iso juttu Offsidessa:

Lainaus käyttäjältä: Frank Worthington– Jag minns en kväll när jag var på Hanöhus nattklubb. I got lucky... again. En ung svenska bjöd med mig hem till sig. Hon var makalöst snygg och bodde med sin mamma. På morgonen när hon gått till jobbet kom mamman in med en kopp te och hoppade ner i sängen. Det där var typiskt för hur bra allt gick för mig.

Koko juttu on luettavissa kun näpäyttää tuosta nimen kohdalta auki.

Hönkki

Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses