• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Uutiset:

Rekisteröidy - Lähetä sähköpostia info@subu.fi

Main Menu

Subumuistoja

Aloittaja Hönkki, marraskuu 22, 2010, 14:00:33

« edellinen - seuraava »

Epis

Uskon, että viikonloppuja voi ottaa maanantain rinnalle ihan hyvin. Näin ollen ne, jotka viikonloppuna pääsevät paikalle pystyvät hengailemaan rennommassa fiiliksessä, kun arki-iltana.

Maunulan ajoista itselle jäänyt mieleen fiiliksen ja juttujen lisäksi se, että kun itse oli juuri löytänyt lajin ja innostus oli mitä suurin, niin sain suht nopeasti olla avainten haltija. Tämä siksi, että olin lähes poikkeuksetta ensimmäisenä paikalla innosta pihisten, mutta lähes poikkeuksetta sai pelikavereita odotella tovin. Kentät ehti odottelun lomassa kantaa komerosta ja laittaa valmiiksi. Loppua kohden suuren massan toiminta ja aktiivisuus alkoi hiipua ja useasti tahkosimme Pakkasen kanssa pelejä toisen perään.

Harmi, että juuri kun alkoi kunnolla päästä hommaan mukaan koko toiminta tyssäsi. Seppo joskus kyseli kerran tai pari josko olisin tullut Alpattia vääntämään, mutta kieltäydyin tarouksista viimeistään siinä vaiheessa, kun selvisi ettei omalla jengillä olisi saanutkaan pelata. Ehkä ihan hyvä näin ja onneksi toiminta lähti uudestaan voimalla käyntiin muutaman vuoden hiljaisuuden jälkeen, vaikka taisi tuolloinkin jotain pelailua olla.
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

SouthernBoogieCat

Lainaus käyttäjältä: Hönkki - maaliskuu 01, 2011, 23:10:52Mieluisin subumuisto: Hesu-liiga 83-84; Manu-Chelsea 5-2, Muhren 3, Albiston 2. Ihania kaukovetomaaleja, en voi koskaan unohtaa.

Oho, Hönkkipä on ollut hurjana!!! En kyllä muista, että Hönkki olisi monessa ottelussa (lukuunottamatta minua vastaan) tehnyt viittä maalia - ja vielä päästänytkin kaksi.

Minulla yksittäisistä otteluista parhaat muistot ovat jo aiemmin tässä ketjussa mainitsemistani Chelsea- ja Real Madrid-voitoista. Lisäksi maininnan ansaitsee voitto Tuurin QPR:stä HeSu-liigassa 3-2 jossa olin 0-2-häviöllä ja lopussa nousin tasoihin ja viimeisestä hyökkäyksestä tein voittomaalin. Tappiollisistakin otteluista on ollut sellaisia jotka voivat jäädä elämään mieluisana otteluna tappiosta huolimatta esim. monet El Clásicoista Äärelän Real Madridia vastaan (muutkin kuin tuo 2-1 voittopeli) sekä useat ottelut Tuurin Athleticiä vastaan. Myöskin kerhon ulkopuolella pelatuista legendaarisia otteluita ovat olleet mm. Timoa (ei Ekholm) ja Panua vastaan pelikerroista joissa saatoimme pelata päivän aikana useita otteluita putkeen ja pelikerroista muodostui monista unohtumattomia jotka varmasti em. vastustajatkin muistavat vieläkin vaikka sittemmin ovat kadonneet lajin parista.

SouthernBoogieCat

Lainaus käyttäjältä: SUFC - maaliskuu 01, 2011, 23:32:28Uskon, että viikonloppuja voi ottaa maanantain rinnalle ihan hyvin.

Joo, en tarkoittanutkaan että maanantaista pitäisi luopua vaan vkonloppujakin voitaisiin kokeilla taas. Ilmaus "muuttaa pääpelipäiväksi" oli väärä vaan olisi pitänyt sanoa "ottaa maanantain rinnalle pelipäiviksi...". Tosin nythän kun Munkka on käytössämme periaatteessa mikä tahansa päivä on pelipäivä kunhan tulijoita riittää ja Vesalle sopii (tai häneltä saa avaimet).

Sulla Kaitsu kävi hieman huono tuuri lajin aloittamisen ajankohdan kannalta (jos olisit aloittanut esim. 1990-luvun puolivälissä oli toiminta silloin vielä aktiivista ja oli sitä vielä vuosia eteenpäin). Vuosi 1998 ja kausi 1998-1999 oli "vanhan ajan Subun" viimeisiä todellisia aktiivikausia jolloin suurin osa silloisista (ja nykyisistä) pelaajista olivat mukana yhtäaikaa. Itselläni loppui kerholla käynti 1999 muuttaessani Turkuun vuodeksi ja jotenkin vaan ei tullut 2000-luvun alussa alettua käymään kerholla uudelleen viikottain. Käsittääkseni vuosina 1999-2005 oli jonkinlaista pienimuotoista toimintaa mutta uuteen nousuun koko homma lähti aika pitkälti tämän foorumin perustamisen myötä vuonna 2006 jolloin oma pelailunikin aktivoitui pikkuhiljaa uudestaan. Tästä erityiskiitokset Foorumin kehittäjälle eli sulle Kaitsu ja Hönkille!