• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Uutiset:

Rekisteröidy - Lähetä sähköpostia info@subu.fi

Main Menu

Pienempi kansainvälinen turnaus?

Aloittaja Rossonero, helmikuu 18, 2010, 14:38:48

« edellinen - seuraava »

Rossonero

En tiedä onko oikea osasto, mutta täällä tuo Futurekin näytti olevan, joten siirtäkää, jos siltä tuntuu.

Tästä oli jo syksyllä puhetta, mutta onko jotenkin unohtunut. Eli kannattaisi ehdottomasti järjestää joku pienempi FISTF-turnaus. Vaikka ulkomaalaisia ei tulisi paikalle, niin saataisiin FISTF-rankingiin pisteitä, joista olisi hyötyä MM- ja muissa kansainvälisissiä kisoissa sijoittelujen suhteen. Lisäksi voisi myös pelata joukkuekisan tällä idealla.

miku

ehdottomasti näin. jyväskylä asettuu ehdolle järjestämään tällaisen  ;)
Lukenut HeSun höpötysosaston (325 sivua) läpi kahdessa viikossa.

Rossonero

Voisikohan tätä kehitellä eteenpäin? Jotta tuosta olisi hyötyä syksyn MM-kisoja ajatellen, pitää varmaan järjestää ennen elokuuta, vai minkä rankingin mukaan niissä mennään? Jatkossa voisi ehkä pitää joskus talvella, koska GP/IO on juuri ennen kesää, ja kesällä lomat vaikeuttavat monen osallistumista.

Rossonero

Mitenkäs tämä ajatus? Jos halutaan vaikutus rankingiin ennen MM-kisoja, niin pitää varmaan hakea FISTF:ltä lupa kohtapuoliin. Jos järkkäisi kesäkuussa, kun Papadopoulos on vielä täällä.

Hönkki

Papadopouloksen ranking on 71. ja Karhusen 95. Jos järjestämme Challenger-kisan tai sitä pienemmän, niin Papadopoulos ja Karhunen eivät saa osallistua. Ylimääräisen kisan pitäisi olla vähintään IO ja en ole nyt aivan varma onko meillä edes oikeutta järjestää toista IO-kisaa, kun HO:ssa on yksilö-IO ja -GP sekä vielä joukkue-IO.

Muuten Challenger olisi ok.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Rossonero

Ok, siis Papadopoulos ei voisi osallistua. Karhusen ranking putoaa parin kuukauden sisällä sadan ulkopuolelle todennäköisesti, joten hänkin voisi osallistua.

En kuitenkaan suoraan sanottuna ymmärrä, miksi emme voisi järjestää turnausta, jos joku ei voi osallistua. Tuossa ideana olisi saada kaikkien (osallistujien) rankingia ylöspäin, jotta pääsemme paremmin isolla porukalla yksilökisaan MM-kisoissa ja siten on joukkue myös kasassa.

Tuo rajoitus on FISTF:n säännöissä, ja tarkoitus on varmasti, että noita kisoja järjestetään. Jos itse olen ainoa sadan joukossa, on selvää, että tuollainen pitäisi järjestää kuitenkin. En sitten olisi mukana, tai tulisin tuomaroimaan, jos olisi lähistöllä.

Hönkki

LainaaOk, siis Papadopoulos ei voisi osallistua. Karhusen ranking putoaa parin kuukauden sisällä sadan ulkopuolelle todennäköisesti, joten hänkin voisi osallistua.

Ajattelin vain että yksi hyvä syy järjestää tällainen turnaus oli Papadopouloksen mukanaolo. Karhusen ranking tuskin tippuu koska viime vuonna osallistui vain GP-kisaan, missä toki loistava finaalipaikka. Tänä vuonna on kuitenkin tulossa tietääkseni molempiin kisoihin, jolloin pinnat varmaan menevät aika samoihin kuin viime vuonna.

LainaaEn kuitenkaan suoraan sanottuna ymmärrä, miksi emme voisi järjestää turnausta, jos joku ei voi osallistua. Tuossa ideana olisi saada kaikkien (osallistujien) rankingia ylöspäin, jotta pääsemme paremmin isolla porukalla yksilökisaan MM-kisoissa ja siten on joukkue myös kasassa.

Kyllä se minulle sopii, että järjestetään jos Jyväskylä on siihen valmis. Voi olla ettei minulta itseltä löytysi energiaa muuhun kuin osallistumiseen. Olen kysynyt FISTF:stä saammeko järjestää toisen IO:n, mutta en ole saanut vielä vastausta. Tämän asian kanssa ollaan nyt niin myöhässä, että voi olla että pitää tyytyä challengeriin.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

miku

Tilojen puolesta isompikin kisa onnistuu Jyväskylässä mutta kenttiä pitää joka tapauksessa tuoda muualta paljon.
Lukenut HeSun höpötysosaston (325 sivua) läpi kahdessa viikossa.

Hönkki

Tulevaisuuden kannalta pitää sitten tiedostaa sellainen asia, että jos Suomeen tulee yksi kova kisa lisää, niin top-100:ssa tulee olemaan enemmän suomalaisia, eli vähemmän osallistujia seuraavan vuoden challengerissa, jos sellainen siis järjestettäisiin. Tämän takia tuon toisen kisan olisi todella hyvä olla vakituisesti IO, jolloin kaikilla siis osallistumisoikeus.

Toinen juttu on sitten alkaa järkätä FISTF:n kisoja Porvoo/Mäntsälä -linjalla. Siihen tarkoitukseen sopivat hyvin challengerit, satelliitit ja futuret. Monet Suomen kärkinimet jäisivät niistä kisoista pois, mutta muille ok.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Zinga

Lainaus käyttäjältä: HönkkiToinen juttu on sitten alkaa järkätä FISTF:n kisoja Porvoo/Mäntsälä -linjalla. Siihen tarkoitukseen sopivat hyvin challengerit, satelliitit ja futuret. Monet Suomen kärkinimet jäisivät ni
istä kisoista pois, mutta muille ok.
Keskittyisin kuitenkin ihan SM-rankigkisojen järjestämiseen ko. akselilla sillä  FISTF:n kisoissa liikkumavara järjestelyissä on paljon pienempi. Tärkeintä on saada hyviä kisoja joihin esim. mäntsäläläiset pääsevät pelaamaan mielekkäitä pelejä, tutustumaan muihin pelaajiin ja pitämään hauskaa.

Hönkki

Puhuin juuri Silvio Catanian kanssa nettivälitteisen skype-puhelun (elämäni eka). Saamme järjestää toisen IO:n jos pvm 20.6 ja lähetämme hakemuksen asap. Heinä- ja elokuun osalta en kysynyt. Jos järjestämme challengerin, satelliten tai futuren, niin pvm mikä tahansa.

Subuun on tulossa seuroille mestareiden cup sekä eurooppa cup (vai mitkä ne nimet olivatkaan). Jälkimmäinen siis hiukan vaatimattomampi tasoltaan. Catania ehdotti että Suomi järjestäisi eurooppa cupin 2-3 vuoden sisällä. FISTF antaisi jotain tukea, mutta en tiedä kuinka paljon taloudellista sellaista. FISTF:llä on kuulemma 2 isoa sposorineuvottelua menossa.

Catanian mielestä Suomen olympiakomiatean pitäisi virallisesti tunnustaa Subu ry. FISTF voisi auttaa tässä prosessissa. Tämä kuvio on onnistunut Maltalla ja Maltan subuliitto saa avustuksia Maltan olympiakomitealta. Ei mitään huikeita summia, mutta 1400 eur vuodessa kuitenkin. 

Täytyy sulatella.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Epis

Yllättävää toimintaa jälleen kerran Herra PJ:n taholta ;D
Mitä tuo "pitäisi virallisesti tunnustaa" yksinkertaisella paremmalla kotimaisella tarkoittaa?
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

Hönkki

LainaaYllättävää toimintaa jälleen kerran Herra PJ:n taholta

Minä lähinnä kuuntelin mitä Catania ehdotti. Tässä on selkeästi kyse Catanian vaalikampanjasta seuraavia FISTF:n hallitusvaaleja silmälläpitäen. Tästä huolimatta tuota eurooppa cuppia pitää edes harkita. Näillä resurseilla on vaan aika selkee burn-outin paikka.

LainaaMitä tuo "pitäisi virallisesti tunnustaa" yksinkertaisella paremmalla kotimaisella tarkoittaa?

Suomen olympiakomitea tunnustaa subun urheiluksi ja alkaa tukea meitä rahallisesti. Jo edellinen FISTF:n hallitus ehdotti minulle, että lähtisin anomaan olympiakomitean tukea Subu ry:lle. On vaan aina tuntunut sen verran suuruudenhullulta ajatukselta, että en ole kehdannut.

Nyt haluaisin vaan mahdollisimman nopeasti tietää järjestääkö Jyväskylä IO:n 20.6 ?
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Rossonero

#13
Catania vaikuttaa aika huuhaa-mieheltä. Nykyinen hallitus ei myöskään ymmärrä, että laji on ihan eri sfääreissä Maltalla (jossa ei osata urheilla juri muuten kuin biljardi- ja subuveran äärellä) ja Italiassa kuin esim. meillä. Meidät nauretaan ulos olympiakomitesta, kun ei mikään itseään kunnioittava tiedotusvälinekään pidä hommaa urheiluna.

Myös keskustelu muualla kuin italojen palstalla on olematonta. Päätökset tehdään ilman mitään muiden maiden kuulemisia tai avoimia keskusteluja, joissa myös pelaajien näkemykset tulisivat esille.

Lainaus käyttäjältä: Hönkki - maaliskuu 27, 2010, 22:58:46

Minä lähinnä kuuntelin mitä Catania ehdotti. Tässä on selkeästi kyse Catanian vaalikampanjasta seuraavia FISTF:n hallitusvaaleja silmälläpitäen. Tästä huolimatta tuota eurooppa cuppia pitää edes harkita. Näillä resurseilla on vaan aika selkee burn-outin paikka.

Joo, en lähtisi tuota ainakaan parin vuoden sisällä järjestämään, jos meidän toiminamme ei muutu radikaalisti. Ei ole mikään puuhasteluturnaus.

Lainaus käyttäjältä: Hönkki - maaliskuu 27, 2010, 22:58:46Nyt haluaisin vaan mahdollisimman nopeasti tietää järjestääkö Jyväskylä IO:n 20.6 ?

Tuona viikonloppuna taitaa olla Juhannus. En lähtisi silloin järjestämään kisaa missään. Epäilen suuresti osanottoa. Mieluummin pieni turnaus, joka voidaan järkätä meille hyvin sopivana päivänä.

Jos tuolloin halutaan kuitenkin IO pitää, niin on kai ihan sama järkkääkö Jyväskylä. Jos ei niin sitten muualla.

Hönkki

LainaaTuona viikonloppuna taitaa olla Juhannus

ei ole

LainaaJos tuolloin halutaan kuitenkin IO pitää, niin on kai ihan sama järkkääkö Jyväskylä. Jos ei niin sitten muualla.

Mikulle ilmeisesti sopii kuitenkin elokuu paremmin ja hän itse ehdotti Jyväskylää. Kukaan muu ei ole ilmoittanut olevansa valmis järjestämään kisoja. En itsekkään halua olla ainakaan päävastuussa.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses