• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Uutiset:

Rekisteröidy - Lähetä sähköpostia info@subu.fi

Main Menu

Italian MM-kisat 1990

Aloittaja SouthernBoogieCat, syyskuu 21, 2015, 09:56:44

« edellinen - seuraava »

SouthernBoogieCat

Sarjassamme MM-muistot siirrymme seuraaviin kisoihin Meksikon jälkeen eli Italian MM-kisoihin 1990. Muutimme Belgiaan vuonna 1988 ja olimme veljeni kanssa todella innostuneita futiksesta - olihan Belgia futismaa. Kävimme katsomassa maaotteluita ja Belgian liigaa: Anderlechtin ja K.V Mechelenin kotiotteluita. Yhdessä vaiheessa tuli esille, että miksemme lähtisi katsomaan MM-kisoja kun ne ovat kohtalaisen lähellä. Olimme jo käyneet yhdellä pääsiäislomalla automatkalla Italiassa, Veronassa, ja matkan rasittavuus oli siten tiedossa jo. Saimme isäni työpaikan kautta liput kahteen neljännesvälieräotteluun ja koulusta lomaa. Isäni yhdisti matkan loma- ja työmatkaksi. Ennen matkaa sain hammasraudat joten niihin tottuminen vei aikansa. Perillä Italiassa sitten selvisi neljännesvälierien otteluparit ja ne ottelut mitä menimme katsomaan eli Hollanti-Länsi-Saksa ja Espanja-Jugoslavia, joista ensin mainittu pelattiin suurella ja mahtavalla San Sirolla.

Hollanti-Länsi-Saksa oli loppuunmyyty eli yli 80000 katsojaa. Meillä oli liput siihen katsomo-osaan missä olivat Hollannin kannattajat ja tunnelma oli loistava. Ottelu on edelleen TOP5:n joukossa tunnelmaltaan niissä matseissa missä olen ollut paikanpäällä. Länsi-Saksa voitti ansaitusti 2-1. Toinen ottelu oli siis Espanja-Jugoslavia Veronan Stadio Bentegodilla. Olin innoissani päästessäni suosikkiseurani kotistadionille vaikkei Hellas siellä silloin pelannutkaan. Tämän ottelun tunnelma oli Milanon otteluun verrattuna vaisuhko. Jugoslavia oli kentällä parempi joukkue ja ansaitsi voittonsa. Muistaakseni Dragan Stojkovic teki molemmat Jugoslavian maalit.

Kaikenkaikkiaan Italian kisat olivat mielestäni mainettaan paremmat. Paljon hyviä otteluitakin nähtiin mm. edellä mainitut, Belgia-Englanti, Englanti-Kamerun, Länsi-Saksa-Englanti, Italia-Uruguay, Italia-Argentiina ja avausottelu Argentiina-Kamerun sekä Kamerun-Kolumbia. Huonojakin nähtiin mm. Irlanti-Romania. Italian MM-kisojen tunnusbiisi on mielestäni yksi parhaista futiksen kisabiiseistä kautta aikojen. Schillachi teki unohtumattoman tähdenlennon kisoissa: ennen kisoja mies oli tuntematon ja kisojen jälkeen painui unohduksiin kuten monet MM-kisoissa yllättäen loistaneista pelaajista mm. Oleg Salenko neljä vuotta myöhemmin. Paljon hyvää siis mielestäni oli näissä kisoissa. Tuomarityöskentely oli yksi asia mikä oli huonoa Italiassa esim. Italia-Argentiina pelissä tuomarin unohdus katsoa kelloa. Lisäksi oli omituisia paitsiotulkintoja ja muita virheitä jollaisia ei saisi tällä tasolla tulla. Paljon tehtiin korjauksia, jotka näkyivät sitten neljän vuotta myöhemmin ja näkyvät vielä tänäkin päivänä.

Mitä mieltä Italia 1990-kisoista?

Porvoon turkkilainen

Kamerun-Kolumbia 2-1

Kyseiseen otteluun tiivistyy koko kisat. Varsinainen peliaika tylsää nolla nollaa, mutta jatkoajalla Milla riistä Rene Higuitalta pallon, joka osallistuu peliin liberona seikkailemassa keskiympyrässä. Pallo maaliin ja Millan eeppinen tanssi kulmalipulla. Ei sellaista enää nykyfutiksessa ole. Finaali ehkä tylsin koskaan, kuten niin monet ottelut alkulohkoissa ja pudotuspeleissäkin, eli samaa mitä otsikon ottelun varsinainen peliaika oli. Maailman suurin pelaaja Maradona oli vähän kuten kisatkin. Väsynyttä linkutusta, mutta toisinaan aivan huikea, kuten ottelussa Brasiliaa vastaan. Argentiina täysin jyrän alla, mutta kun Maradona saa pallon, menee koko kentän läpi, kuten Englantia ja Belgiaa vastaan edellisissä kisoissa, mutta syötää pellavapäiselle (pyöritä, pyöritä pellavapää) pitkätukalle, joka tekee voittomaalin. Kotikaupungissaan Napolissa välieräottelussa Italiaa vastaan mies syttyy taas ja hänen sekä veskarin ansiosta Argentiina etenee finaaliin. BassoJaakon mainitsevat hyvät ottelut ovat kaikki sellaisia klassikkoja, jollaisia sen jälkeen ei enää kisoissa ole nähty, joten hyvät muistot Italia 90-kisoista. Tosin vuoden 1998 Ranskan kisoista lähtien baari- ja hampuusielämä olleet vahvassa roolissa, joten jos legendaarisia klassikkoja on pelattu, niin niitä ei enää muista.