• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Uutiset:

Rekisteröidy - Lähetä sähköpostia info@subu.fi

Main Menu

EM-kisat 2016

Aloittaja Killer, syyskuu 09, 2014, 23:42:30

« edellinen - seuraava »

nabel

Tasku on uusi positiivinen peliasento.

SouthernBoogieCat


Saksa-Puola 0-0. Maalittomuudestaan huolimatta erinomainen futispeli. Molemmille tasuri kelpasi koska se takasi molemmille melkoisella varmuudella jatkopaikan. Ainakin kolmen joukkoon molemmat lohkossa pääsevät koska Ukraina on varma jumbo. Se että riittääkö 4 pistettä vähintään jatkopaikkaan riippuu muiden lohkojen kolmosten menestyksestä. Todennäköisesti 4 pistettä kuitenkin riittää jatkoon ainakin yhtenä parhaista kolmosista.

Kisoja on jo pelattu usean ottelun verran ja mielestäni pelin taso on ollut hyvää. Olen nähnyt monta ottelua (kaikkia en ole nähnyt kuitenkaan) ja niissä jotka olen nähnyt on ollut tapahtumia vaikkei maaleja olekaan ollut hirveästi. Kisojen tasosta mielestäni kertoo se että suurin ero joukkueiden välillä on ollut maksimissaan kaksi maalia tähän mennessä. Yhdessäkään näkemässäni ottelussa ei ole täysin suvereenisti toinen joukkue ollut parempi. Muutamissa otteluissa kuten esim. Turkki-Kroatia tai Puola-P-Irlanti tai Englanti-Venäjä (vaikka lopputulos olikin 1-1) on ollut toisen selvää hallintaa ja tiukat loppunumerot eivät vastanneet pelitapahtumia mutta muuten pelit ovat olleet mielestäni yllättävänkin tasaisia. Unkari on ollut yllättäjä ensimmäisen ottelun perusteella sekä olen yllättynyt myös Romanian otteista. Hyvää futista on mielestäni nähty kauttaaltaan. Kehuja saavat myös YLEn kisalähetykset joissa on ollut hyvää analysointia vaikka jotkut ovat sitä parjanneetkin. Hyvät kisat siis tähän mennessä kuten olivat edelliset MM-kisat 2014. Toivottavasti pelien taso jatkuu jännittävänä ja korkeatasoisena myös pudotuspeleissä.

SouthernBoogieCat

Selostaja sanoi äsken että Ruotsilla ei ole koko turnauksessa vielä ainuttakaan laukausta kohti maalia. Pitääköhän paikkansa? He ovat tehneet sentään yhden maalin ja se ei ollut oma maali vaan Zlatan teki sen. Oliko se pilkusta esim.? En nähnyt Ruotsi-Irlanti-ottelua.

Epis

#198
Lainaus käyttäjältä: Voodoo Lab Sparkle Drive - kesäkuu 17, 2016, 16:47:45
Selostaja sanoi äsken että Ruotsilla ei ole koko turnauksessa vielä ainuttakaan laukausta kohti maalia. Pitääköhän paikkansa? He ovat tehneet sentään yhden maalin ja se ei ollut oma maali vaan Zlatan teki sen. Oliko se pilkusta esim.? En nähnyt Ruotsi-Irlanti-ottelua.

Pakin oma maali, näin muistelen..
Edit: Ciaran Clarkin selkeä pusku omaan maaliin (tarkastettu tieto), löytyy myös Youtubesta.
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

SouthernBoogieCat

Lainaus käyttäjältä: Epäkorrekti semipelaaja - kesäkuu 17, 2016, 17:05:43
[Pakin oma maali, näin muistelen..
Edit: Ciaran Clarkin selkeä pusku omaan maaliin (tarkastettu tieto), löytyy myös Youtubesta.

Ok. No sitten ymmärtää miksi maalista huolimatta ei ole laukaustakaan kohti maalia. Olin lukevinani vaan jostain että Zlatan olisi tehnyt maalin.

SouthernBoogieCat

#200
Kroatia-Tshekki oli aikamoinen peli. Kroatia hallitsi aluksi ja vielä toisellakin jaksolla ja johti jo 2-0. Tshekki kavensi, mutta sitten 85.minuutilla tapahtui melkoinen episodi. Kroatian fanien katsomo-osasta lensi soihtuja ja pommi jonka vuoksi peli oli minuutteja seis. Tshekki sai levätä ja latautua. Kun peli pääsi taas käyntiin niin Tshekki sai otteen ja yliajalla sai pilkun josta tuli tasoitus. Lisäaikaa tuli melkein 10.minuuttia ja sen aikana Tshekki oli tehdä voittomaalinkin. Kroatia menetti melkein varmalta näyttäneen voiton osin omaa tehottomuutta, fanien toimintaa ja osin myös Tshekin parempaa peliä ratkaisuhetkillä. Neljä pistettä Kroatialla voi kuitenkin riittää jatkoon. Tshekillä vielä saumat jatkoon voittamalla Turkin viimeisessä ottelussa.

Espanja voitti melko helposti Turkin. Turkki ollut pettymys kahdessa ensimmäisessä pelissä. Kroatiaa vastaan Turkki oli huonompi kuin numerot osoittivat ja Espanjaa vastaan täysi vastaantulija. Espanjaa ei ole ehkä kuitenkaan testattu vielä kunnolla. Tosin odotin tiukempia pelejä tässä lohkossa kuin mitä Espanja-Turkki oli koska pidin tätä ennakkoon ehkäpä tiukimpana lohkona. Espanja voi mennä pitkälle mutta joukkueen kyvyt testataan vasta pudotuspeleissä.


SouthernBoogieCat

#201
Italia voitti iltapäiväpelissä Ruotsin loppuhetken maalilla. Ansaittu voitto Italialle mielestäni joka on ollut vakuuttava tähän mennessä ja voi mennä pitkälle. Puolustus on toiminut hyvin mutta nähtäväksi jää riittääkö se kun astetta kovempia joukkueita tulee vastaan. Toki Belgia on kova (ainakin kovalla nimilistalla varustettu) joukkue mutta Italian taso punnitaan kunnolla vasta pudotuspeleissä. Italia varma jatkaja ja lähellä lohkovoittoa, joka varmistuu mikäli Belgia voittaa huomenna Irlannin tai pelaa tasan. Ruotsilla edelleen saumat jatkoon mikäli Belgia kaatuu seuraavaksi. Belgialla saumat huomenna päästä lähelle jatkopaikkaa voittamalla Irlanti. Jos Belgia jostain syystä häviää niin sitten Belgian asema huippumaana voitanee kyseenalaistaa. Toki huippumaakin voi epäonnistua mutta Belgian otteet eivät vakuuttaneet Italiaa vastaan ja edellisissä MM-kisoissa joukkue oli hyvä mutta ei huippumaan statuksensa edellyttämällä tasolla. Belgia tarvitsisi valmentajaksi kunnon taktikon kuten esim. Mourinho, Ranieri, Conte jne. Belgian peli on ajoittain näppärää mutta tehotonta. Lisäksi kliininen viimeistelijä olisi Belgialle tarpeellinen. Arvokisoissa 2014 ja nyt 2016 ei Lukakusta ole ollut siihen (näissä kisoissa toki maalijyvä voi vielä löytyä mutta Italia-ottelu ei vakuuttanut). Belgia osaa puolustaa ja joukkuetta on vaikea voittaa mutta maalinteko on liian vaikeata. Ei mitään uutta sinänsä koska samat ongelmat olivat 1980- ja 1990-luvuilla.

AriFerra

Lainaus käyttäjältä: Voodoo Lab Sparkle Drive - kesäkuu 17, 2016, 17:14:02
Lainaus käyttäjältä: Epäkorrekti semipelaaja - kesäkuu 17, 2016, 17:05:43
[Pakin oma maali, näin muistelen..
Edit: Ciaran Clarkin selkeä pusku omaan maaliin (tarkastettu tieto), löytyy myös Youtubesta.

Ok. No sitten ymmärtää miksi maalista huolimatta ei ole laukaustakaan kohti maalia. Olin lukevinani vaan jostain että Zlatan olisi tehnyt maalin.

Uusintoja en ole katsonut, matsin katsoin kyllä, kuten jokaisen tähän mennessä. Z toi kauniisti pallon ylös 16 sivurajaa pitkin kohti päätyrajaa. Antoi syötön maalin eteen, Clark ilmeisesti yritti puskea pallon päädystä yli, mutta maaliin meni.
S.P.Q.R. -> Sono pazzi questi romani
http://subbuteo-ile-ja-jere.vuodatus.net/
EN TYKKÄÄ ENKÄ JAA!

SouthernBoogieCat

Oletteko huomanneet että yksi islantilaispelaaja (jolla on pitkä parta) muistuttaa hieman Vesalan Taikuria eli SP:a? Heti olemuksesta tulee mieleen SP.

SouthernBoogieCat

Lainaus käyttäjältä: Voodoo Lab Sparkle Drive - kesäkuu 18, 2016, 19:03:27
Oletteko huomanneet että yksi islantilaispelaaja (jolla on pitkä parta) muistuttaa hieman Vesalan Taikuria eli SP:a? Heti olemuksesta tulee mieleen SP.

SP:n näköinen islantilainen vaihdettiin juuri Hallfredssoniin.

SouthernBoogieCat

Islanti-Unkari 1-1

Islanti meni pilkulta johtoon, mutta toisella jaksolla ote katosi käsittämättömästi ja passivoiduttiin liikaa. Unkari pelasi mielestäni aktiivisesti ja loi tilanteita ja oli ajan kysymys milloin maali tulee ja tulihan se. Koko toisen jakson sanoin itselleni "Unkari tasoittaa viimeistään lopussa" ja niin kävi. Ansaittu tasuri Unkarille ja pettymys Islannille. Aktiivisemmalla ja rohkeammalla pelillä toisella jaksolla Islanti olisi voinut tehdä 2-0 ja ratkaista pelin mutta kävi toisin. Jännittävä peli. Islanti oli lisäajalla tosin lähellä voittomaalia, mutta varsinkin toisen jakson pelitapahtumiin nähden se olisi ollut liikaa. Unkari oli toisella jaksolla mielestäni selkeästi parempi ja haki pisteen ja nyt on lähellä jatkopaikkaa.

Killer

Lainaus käyttäjältä: Voodoo Lab Sparkle Drive - kesäkuu 18, 2016, 20:22:51
Lainaus käyttäjältä: Voodoo Lab Sparkle Drive - kesäkuu 18, 2016, 19:03:27
Oletteko huomanneet että yksi islantilaispelaaja (jolla on pitkä parta) muistuttaa hieman Vesalan Taikuria eli SP:a? Heti olemuksesta tulee mieleen SP.

SP:n näköinen islantilainen vaihdettiin juuri Hallfredssoniin.

Aron Gunnarssoniin kohdistettua vihapuhetta (näemmä kirjoittajan erikoisala)... :bat
Tämä ei jää tähän.

Nimim katkeavat veronalaiset

SouthernBoogieCat

Lainaus käyttäjältä: LääkintäMajuri - kesäkuu 19, 2016, 16:01:16
Aron Gunnarssoniin kohdistettua vihapuhetta (näemmä kirjoittajan erikoisala)... :bat
Tämä ei jää tähän.

Nimim katkeavat veronalaiset

Tämän täytyy olla vitsi. :) Yksikään tänne (eikä muuallekkaan) kirjoittamani teksti ei täytä vihapuheen (joka tuntuu olevan sinun suosikkisanojasi viimeaikoina) tunnusmerkkejä. Samoin tällä foorumilla ei ole ollut muitakaan kirjoituksia jotka täyttäisivät ne.

Tässä hieman tietoa mitä vihapuhe on: https://fi.wikipedia.org/wiki/Vihapuhe

Pohdinta  että onko joku pukeutuminen ammattimaista tai sopivaa tai leikkimielinen arvuuttelu että muistuttaako joku ulkoisesti jotain toista ei ole lähelläkään vihapuhetta. Mediassakin pohditaan toisinaan että onko jonkun julkkiksen pukeutuminen esim. linnanjuhlissa yms. sopivaa tai NYT-liitteessä on hehän ovat kuin kaksi marjaa juttu jos on kaksi toistensa näköistä. Jos nämä olisivat vihapuhetta niin joku median edustaja olisi aina oikeudessa. Ja sitä paitsi julkkiksista (joita toimittajatkin ovat) keskusteluun pätee hieman eri säännöt kuin yksityishenkilöihin. Julkkikset ovat julkisuudessa joten heitä saa arvostella julkisestikin. He ovat vapaata riistaa. Eri asia on toki ilmiselvät solvaukset, herjaukset, uhkailut yms. joista kirjoittamissani postauksissa ei ole tietoakaan.

Mutta että kirjoittamani jutut olisivat vihapuhetta on jotakin aivan uskomatonta roskaa. Toivon todella että kyseessä oli vitsi.


SouthernBoogieCat

#208
Lainaus käyttäjältä: LääkintäMajuri - kesäkuu 19, 2016, 16:01:16
Nimim katkeavat veronalaiset

Ehkä lähempänä vihapuhetta (kuin omien postauksieni) olisi yo. lainaus tai erilaisten väkivaltaissävytteisten hymiöiden käyttö elleivät ne sinut tuntien ole vitsejä kuten toivon niiden olevan.

Ei tehdä tästä mitään päiviä kestävää riitaa mutta fakta on ettei tällä foorumilla ole ollut yhtään kirjoitusta jota voisi vihapuheeksi sanoa (lähimpänä ehkä ylläolevassa mainitsemani asiat mutta ne ovat ilmeisesti vitsejä joten annetaan olla).

Mr. Posh

Lainaus käyttäjältä: Voodoo Lab Sparkle Drive - kesäkuu 19, 2016, 17:41:37
Lainaus käyttäjältä: LääkintäMajuri - kesäkuu 19, 2016, 16:01:16
Nimim katkeavat veronalaiset

Ehkä lähempänä vihapuhetta (kuin omien postauksieni) olisi yo. lainaus tai erilaisten väkivaltaissävytteisten hymiöiden käyttö elleivät ne sinut tuntien ole vitsejä kuten toivon niiden olevan.

Ei tehdä tästä mitään päiviä kestävää riitaa mutta fakta on ettei tällä foorumilla ole ollut yhtään kirjoitusta jota voisi vihapuheeksi sanoa (lähimpänä ehkä ylläolevassa mainitsemani asiat mutta ne ovat ilmeisesti vitsejä joten annetaan olla).
Kerran taivaansininen, aina taivaansininen.. tai jotain. SP:llä tarkoitit kuitenkin Saatanan Palvojaa?!
Turistiluokassa on tunnelmaa:
"Like Dancing with Jazz and Kevin Costner"