• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Uutiset:

Rekisteröidy - Lähetä sähköpostia info@subu.fi

Main Menu

MM-kisat 2014

Aloittaja Rossonero, toukokuu 31, 2014, 19:30:49

« edellinen - seuraava »

Porvoon turkkilainen

Italian kisat aika paljon pilasi se, että Argentiina oli Bilardon taktiikoin finaalissa. Muistaakseni niiltä puuttui finaaliottelusta neljä avainpelaajaa, millä saattoi myös olla osa vaikutusta. Toki olihan he kyllä aikaisemmissakin otteluissa nihkeilleet, ja jos Brassit oisivat Argentiinan toka kierroksella pudottaneet, niin ois sekin voinut muutta kisat ihan toisenlaiseksi. Brassit hallitsivat sitä ottelua ihan täysin, mut kova rankkarien torjuja Goycochea (mikä sen nimi nyt olikaan) piti Argentiina pystyssä ja tolpatkin pelastivat ainakin 3 kertaa. No, Maradona osoitti siinäkin ottelussa huikeutensa, kun meni koko kentän läpi ja syötti Caniggialle varman maalin, joten Messillä vielä Diegoon matkaa.

Mut kyllähän niissä kisoissa muutama klassikko nähtiin, kuten Hönkin mainitsema välierä Englanti-L-Saksa sekä toinen välierä Italia-Argentiina, kun Maradona ja kumppanit syttyivät isäntiä vastaan pelaamaan. Parhaat välierät, mitä olen mm-kisoissa koskaan nähnyt ja seurattu vuodesta 86 asti. Toki vuoden 98 välieräottelut olivat myös hyviä ja ikävä kyllä kaikkien aikojen klassikkoa Ranska-L-Saka en ole nähnyt muualta kuin filmipätkistä. Italian kisoista muistuu myös mieleen Kamerunin ja Englannin puolivälierä sekä Millan loistotemput tokalla kierroksella Kolumbiaa vastaan, joten kovin monta niin hienoa mm-ottelua ei sen jälkeen ole nähty.

Hönkki

Robben teki 2 Espanjaa vastaan. Muller teki 3 Portugalia vastaan. Haistan pientä takaisinmaksua Bayern - Real Madrid CL-semistä.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

miku

Ite muistan -86 vuoden kisat tosi hämärästi kun olin vasta niin pieni joten paha niissä pelanneita pelaajia tai molarien torjuntatyylejä mennä kommentoimaan. Lähinnä mielessä että Zico ja Brassien keltaiset paidat oli kivoja ja Gary Lineker oli kova. Samoin Maradonan muistan noista jotenkin.

1990 Italian kisat tuli tuijotettua tosi tarkasti ja vaikka niitä onkin monet pitänyt huonoina niin itselle jäi mieleen kyllä paljonkin positiivisia juttuja. Ehkä isoimpana se, että ne olivat ensimmäiset isot arvokisat joita tuli tuijotettua niin paljon kuin vaan telkkarista näytettiin. Italiaa inhosin jo silloin ja Englannin Plattin maalit oli hienoja hetkiä. Samoin Kamerunin hienot otteet huikaisivat mielen sillä ei ollut vielä itsellä mitään hajua afrikkalaisesta jalkapallosta. Saksalaisten nippu oli nimekäs ja heidän vaparikuviota Willen kanssa monet kerrat treenattiin kentällä - yleensä vähän heikommalla menestyksellä..

No, enkkujen puolesta yhä. Luottamus ei ole kovin iso mutta kyllä silti perinteinen mestaruuslappu piti tehdä. En tosin kovin montaa sataa siihen laittanut kiinni.
Lukenut HeSun höpötysosaston (325 sivua) läpi kahdessa viikossa.

Rossonero

Lainaus käyttäjältä: miku - kesäkuu 18, 2014, 14:30:43
Ite muistan -86 vuoden kisat tosi hämärästi kun olin vasta niin pieni joten paha niissä pelanneita pelaajia tai molarien torjuntatyylejä mennä kommentoimaan

Tuosta Bats-Ochoa -vertauksesta voin tarkentaa, että lähinnä viittasin ulkoiseen olemukseen ja ulkonäköön. Batsin torjuntatyylistä ei ole niin monipuolista kuvaa kuitenkaan, joku yksittäinen tilanne tai koostetorjunta lähinnä.

-86 kisat jäivät kyllä hyvin mieleen, koska niitä tuli paljon seurattua. Toki ei ihan samalla tavalla kuin sittemmin, koska muistan jonkun pelin olleen puoliajalla, kun tulin stadikalta uimasta jne. -86 -kisoista on jäänyt todella hyvä yleisfiilis, mutta se saattoi johtua myös Meksikon auringosta, nuoresta iästä ja YLE:n klassikkoäänistä (Pentti Salmi, Antero Karapalo jne.). Ekat kisat olivat toki -82, mutta niistä ei jäänyt muuta mieleen kuin Maradona, jonka nimeä joskus tädin mökillä yritin epätoivoisesti muistella pari vuotta myöhemmin.

-90 -kisoissa Argentiina pelasi käytännössä samalla periaatteella kuin -86, eli puolustuksen ja työnteon kautta. Suurimpana erona oli, että jengi ei ollut yhtä hyvä, Maradona ei ollut ihan yhtä hyvä ja siten maaleja ei tullut, vaan oli nihkuteltava todella vähämaalisesti. Muistan, että olin brassien puolella tuossa Argentiina-pelissä, koska brasseilla oli miellyttävämpi joukkue. Argentiina olisi voinut olla mestari, jos Caniggia ei olisi ottanut yhtä MM-historian turhimmista ja tyhmimmistä varoituksista välierässä. Coca-veljekset olisivat ratkaisseet lopussa ihan niin kuin brassejakin vastaan. Noissa kisoissa oli paljonkin hyviä ja viihdyttäviä pelejä, mutta toki myös liikaa tylsiä pelejä.

SouthernBoogieCat

Hyvät kisat tähän mennessä! Peli on ollut hyökkäävää ja aktiivista futista. Erityisesti pelinä on tähän saakka tehnyt vaikutuksen Brasilia-Meksiko sekä Australia-Hollanti, joissa molemmissa pelattiin juuri niin hyökkäävästi ja aktiivisesti kuin futista järkevästi pitää pelata.

Nämä kisat muistuttavat mielestäni hieman vuoden 1994 kisoja joissa pelityyli oli mielestäni monissa peleissä hyökkäävää ja aktiivista. Vuoden 1994 kisoja pidän parhaina kisoina niistä mitä olen nähnyt vuodesta 1986 lähtien. Argentiina-Romania puolivälierämatsi on yksi mieleenpainuvimmista matseista mitä olen nähnyt. Siinä ei peruuteltu vaan mentiin päästä päähän vauhdilla.

Vuoden 1990 kisat ovat mielestäni mainettaan paremmat joskin huonoja pelejä joukkoon mahtui. Ko. kisat ovat minulle mieleenpainuvat ihan sen takia koska olin seuraamassa niitä paikan päällä. Olin katsomassa kisojen ehkä parhaan pelin Länsi-Saksa-Hollanti sekä Espanja-Jugoslavia, joka oli taas heikkotasoinen. Muista peleistä parhaita olivat Argentiina-Italia ja Länsi-Saksa-Englanti sekä Englanti-Kamerun.

Hönkki

Taisi mennä espanjalaisilta kaikki paukut La liigaan ja CL:ään. Ei ollut kunnon valeysiä, ei edes emävaleysiä. Chilen esitys oli tajuntaa laajentava. Juuri noin haluan subuakin pelata: yläkarvausta vaeltajamuurahaisten asenteella.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Rossonero

Lainaus käyttäjältä: Hönkki - kesäkuu 19, 2014, 10:36:31
Taisi mennä espanjalaisilta kaikki paukut La liigaan ja CL:ään. Ei ollut kunnon valeysiä, ei edes emävaleysiä.

Vääriä valintoja, kun Del Bosque luotti vanhoihin suosikkeihin. Negredoa ja Llorrentea olisi kaivattu, koska Diego Costa oli todella väsyneen oloinen. Samoin keskikentällä esim. Cazorla olisi kuulunut avaukseen. Mutta tämähän ei ollut tiki-takan tappio, koska Espanja ei pelannut tiki-takaa eikä noudattanut sitä taktiikkaa millä se voitti mm. edelliset kisat. Sinänsä mielenkiintoista, että maalirikkaissa kisoissa eivät pärjänneet. Ei toisaalta ollut mikään megayllätys, vaikka en uskaltanut tuon putoamisen puolesta vetoa lyödä, koska Espanjan maalinteko on ollut tervanjuontia jo pitkään ja toisaalta Chilen kova taso oli tiedossa etenkin, kun pelataan E-Amerikassa. Hollantihan se oli, joka yllätti ainakin minut.

Lainaus käyttäjältä: Hönkki - kesäkuu 19, 2014, 10:36:31Chilen esitys oli tajuntaa laajentava.

Hyvä peli Chileltä sen omalla tasolla. Se on toki hieman kehittynyt puolustuspäässä muutaman vuoden takaisesta. Se olisi vielä kovempi, jos Vidal olisi täydessä kunnossa. Chilehän pelasi jo viime syksynä Espanjan kanssa treenipelin tasan ja olisi aivan hyvin voinut voittaa silloin. Chile pudottaa myös brassit, jos kohtaavat ekalla kierroksella jatkossa. Brasseille pahimmat vastukset tulevat latinalaisesta Amerikasta.

Lainaus käyttäjältä: Hönkki - kesäkuu 19, 2014, 10:36:31Juuri noin haluan subuakin pelata: yläkarvausta vaeltajamuurahaisten asenteella.

Tuossa on pieni mutta. Kun pitäisi pelata n. 7 kertaa nopeammalla tempolla, ja karvata 5-6 figuurilla ylhäällä, jotta muistuttaisi Chileä...

Rossonero

In-ger-lääänd.

Olipas mukavaa, kun Englanti oli perinteinen typerä itsensä. Vastenmielinen Stevie G. ei myöskään pettänyt (muistatko Killer mitä puhuttiin miehen mokailusta ennen kisoja...). Pienten pelien mies Rooney sai kuitenkin tehtyä uransa ensimmäisen MM-kisamaalin ja toisen arvokisamaalinsa kahdeksassa vuodessa, vaikka odotin kyllä miehen mokaavan tuostakin. Imponerande.

Uruguay tuntui vääntävän tarvittaessa väkisin maalin. Suarez on aivan uskomaton pelaaja, kun puolikuntoisenakin tapahtuu tuollaista. Ja Cavani, joka mokaa maajoukkueessa aivan "roonisti" paikkoja, oli myös ihan eri pelaaja Suarezin parina. Urujen jatkoonmeno kiinni lähinnä Ticoista. Se ottaa ainakin pisteen Italialta, mutta Costa Rica voi viedä Englannilta myös pisteen tai kolme.

miku

Lainaus käyttäjältä: Rossonero - kesäkuu 20, 2014, 00:21:31Vastenmielinen Stevie G.

Rasti seinään. Varmaan ekaa kertaa samaa mieltä. Eli kerrankin minäkin oon oikeassa. :-*
Lukenut HeSun höpötysosaston (325 sivua) läpi kahdessa viikossa.

Rossonero

Ticot juuri niin kova kuin ekan pelin perusteella oli lupa odottaa. Italia toki jotenkin jäässä. Tällä menolla Italian ja Uruguayn pelistä tulee melkoinen kuolemanottelu.

Huvittavaa vain, kun YLE:llä (ja muuallakin) aina sössötetään, että Costa Rican odotetaan ja odotettiin vain puolustavan. Nehän ovat aina pelanneet hyökkäävästi. Ongelmana on joissakin kisoissa ollut juuri puolustus. Ei ne pienet aina puolusta pelkästään.

Lainaus käyttäjältä: miku - kesäkuu 20, 2014, 17:34:46
Eli kerrankin minäkin oon oikeassa. :-*

Tai toisinpäin.

miku

Ois kyllä huikeaa jos tosta lohkosta tippuisi molemmat Eurooppalaiset. Englanti ei ees niin yllättäen. Ja Balotellia ei jaksais enää yhtään kertaa nähdä nurmen pinnassa.
Lukenut HeSun höpötysosaston (325 sivua) läpi kahdessa viikossa.

Killer

Lainaus käyttäjältä: miku - kesäkuu 20, 2014, 20:06:59
Ois kyllä huikeaa jos tosta lohkosta tippuisi molemmat Eurooppalaiset. Englanti ei ees niin yllättäen. Ja Balotellia ei jaksais enää yhtään kertaa nähdä nurmen pinnassa.
They think it's all over. It is now.
Italia toivottavasti perässä.

Rosso "syväkurkkuanalyytikko" arveli jo etukäteen, että kärjessä pitäisi olla aivan toiset miehet/mies. Tänään Costa Ricaa vastaan toki muukin mätti kuin vain hyökkääjät.

http://youtu.be/5Uk1uKnc26o

Rossonero

Löysin Queirozin taktiset muistiinpanot:

Hönkki

LainaaTicot juuri niin kova kuin ekan pelin perusteella oli lupa odottaa.

Pistäppäs veikkaus miten loput pelit menevät.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Hönkki

Pejokan veikkaus D-lohkon voittajasta.

LainaaCosta R.  3 2 0 1 3-2 6

Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses