• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Uutiset:

Rekisteröidy - Lähetä sähköpostia info@subu.fi

Main Menu

Uusi kansainvälinen liiga

Aloittaja Hönkki, elokuu 29, 2013, 11:24:48

« edellinen - seuraava »

Hönkki

HO:n aikana oli puhetta uudenlaisen tasokkaan liigan perustamisesta. Mukana olisivat ainakin Lappeenrannan pelaajat. Ulkomaisista pelaajista kiinnostuksensa ovat ilmaisseet Stefano, Papa ja Green. Green sanoo, että pystyisi tulemaan Tukholmasta pelaamaan Suomeen. Toivon mukaan pelaajia olisi myös Sisusta.

Jotta tämä liiga saadaan onnistumaan, tarvitaan sitoutumista ja aktiivisuutta. Jonkun pitää alkaa selvittämään mahdollisia pelipäiviä ja osallistujia. Kuka alkaisi "koordinaattoriksi" ?
Pelipäivien selvittämisessä on pienoinen työ, mutta noin muuten tämä liiga kuulostaa minusta hyvin mielenkiintoiselta. Mielellään olisin itsekin mukana, jos jotenkin mahdollista.

Vähän tämän kaltaisesta liigasta on ennenkin haaveiltu, mutta laihoin tuloksi. Nyt on kuitenkin lupaava se, että Make, Jarkko, Stefano, Papa ja Green ovat kaikki pelaajia, joilla on peli-intoon nähden aivan liian vähän pelejä ja mahdollisuudet myös pelata nykyistä enemmän. Siihen vielä 3 aktiivista ja kokenutta pelaajaa lisää, niin liiga on kasassa. Kyllä tässä on ihan mahikset.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Epis

Kuullostaa kyllä todella mielenkiintoiselta ja houkuttelevalta..
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

Rossonero

#2
Make tämän homman ideoi, ja on myös sen koordinaattori.

Tässä on ihan selvät kuviot jo olemassa pelisysteemien, pelipäivien päättämisen ja pelaajien osalta. Jos siis annettaisiin Maken hoitaa tämä omalla tavallaan sekä pelaajien värväämisen että heille tiedottamisen osalta.

Hönkki

LainaaMake tämän homman ideoi, ja on myös sen koordinaattori.

Tässä on ihan selvät kuviot jo olemassa pelisysteemien, pelipäivien päättämisen ja pelaajien osalta. Jos siis annettaisiin Maken hoitaa tämä omalla tavallaan sekä pelaajien värväämisen että heille tiedottamisen osalta.

Ok, hieno homma. Tämän juuri halusin tietää, kun kysyin kuka alkaisi koordinaattoriksi. Green olisi ainakin halukas tulemaan mukaan ja voin toimittaa hänen meiliosoitteensa Makelle.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses