• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Uutiset:

Rekisteröidy - Lähetä sähköpostia info@subu.fi

Main Menu

Iso siivous

Aloittaja Benali, maaliskuu 23, 2011, 14:33:57

« edellinen - seuraava »

Benali

Aiemmin RoPSilta vietiin viisi pelaajaa ns. sopupelitutkimusten yhteydessä linnaan ja Johan Allen sai vedellä treenejä 12 pelaajan voimin. Nyt harjoittelu alkaa jo käydä tuskaiseksi sillä...

LainaaVeikkausliigaan valmistautuvan RoPS:n pelaajamateriaali hupenee uhkaavasti. Poliisi vei keskiviikkona jälleen neljä uutta pelaajaa.
RoPS:n ringistä hupeni keskiviikkona jälleen lisää pelaajia, kun poliisit veivät seuran bingotalolta neljä pelaajaa mukaansa.

Jo viime viikolla Lapin käräjäoikeus vangitsi viisi rovaniemeläisseuran ulkomaalaispelaajaa.

Vangitsemiset liittyvät Suomi-futista riepottelevaan vedonlyöntihuijaukseen, jossa pelaajien epäillään vaikuttaneen otteluiden kulkuun Veikkausliigassa, Ykkösessä ja Liigacupissa.

IS Urheilun tietojen mukaan keskiviikkona viedyt neljä pelaajaa ovat niin ikään ulkomaalaisia.

Käytössä siis yhteensä kahdeksan pelaajaa ja edessä sunnuntaina Cupin 5.kierroksen kotipeli Vepsua vastaan. Voisin melkein lyödä vetoa että kakkonen natsaa saletisti.


AriFerra

Skandaali kosketti myös HJK:ta:

LainaaHJK ja sambialaiskeskikenttäpelaaja Dominic Yobe ovat sopineet yhteisymmärryksessä pelaajasopimuksen purkamisesta.
Seura ja pelaaja keskustelivat alkuviikon ajan keskikenttäpelaajan viime vuoden otteluihin kohdistuneiden lahjusepäilyjen tiimoilta.

Yobe, 24, edusti viime kaudella AC Oulua ja siirtyi HJK:n riveihin vasta täksi kaudeksi.

Toisaalta oli tämän skandaalin paljastuminen tässä vaiheessa kautta HJK:lle todella hyvä. Mätä omena ja muutaman pelin perusteella EI joukkuetta vahvistava pelaa saatiin ulostettua. Sopivasti samalle paikalle on testissä toinen pelaaja.
S.P.Q.R. -> Sono pazzi questi romani
http://subbuteo-ile-ja-jere.vuodatus.net/
EN TYKKÄÄ ENKÄ JAA!

SouthernBoogieCat

Tämä vyyhti näköjään kasvaa kuin lumipallo. Saa nähdä mitä jatkossa paljastuu. En olisi ollenkaan yllättynyt että kun juttua pengotaan paljastuu uusia pelaajia, seuroja jne. En ihmettelisi jos Ykkösestäkin paljastuisi kytköksiä tähän skandaaliin koska Ykkösenkin pelit ovat vedonlyöntikohteita muuallakin kuin Suomessa. Suomen futiksessa noiden hämärämiesten on helppo toimia koska palkat ovat pieniä ja pelaajia ei seurata vapaa-ajalla samalla tavoin kuin isoissa liigoissa joissa paparazzeja roikkuu tähtipelaajien kintereillä jatkuvasti ja tapaamiset lahjuksen tarjoajan kanssa eivät jää kuvaamatta jonka jälkeen aletaan miettimään ketä se ja se pelaaja kävi tapaamassa jne.

Tämä Veikkausliigan juttu pitää selvittää tarkoin ja syyllisiä rangaistava ankarasti. Ropsia ei ehkä tarvitsisi vielä pudottaa Veikkausliigasta, koska tämänhetkisen tiedon mukaan seura ei ole syyllistynyt mihinkään - ainoastaan epäillään kiinniotettuja pelaajia. Tietenkin jos käy ilmi että Ropsin vastuuhenkilöt ovat sekaantuneet juttuun on asia täysin toinen. Toimitusjohtajahan erosi epäilyttävään aikaan joka voi herättää kysymyksiä. TamU:n tilanne on mielestäni tämänhetken tietojen mukaan täysin toinen. Seuran raha-asiat pitäisi tutkia (ja varmasti tutkitaan) ja liigalisenssin poisottamiseen on perusteita mikäli käy ilmi että se on myönnetty väärin perustein ja seuran talousasioissa on hämärää taustalla. Ropsilla vielä ei ole tällaisia asioita ilmennyt joten olen sitä mieltä että seuraa ei vielä pidä rangaista.

Asian seuranta jatkuu.....

Rossonero

Laiton vedonlyönti on käytännössä kaikissa uskottavissa jalkapalloympyröissä todettu yhdeksi suurimmista uhkista koko lajin (siis nykyisen mediasirkuslajin, ei tietenkään itse jalkapallopelin) jatkuvuudelle entisellään. Suomi on vain pieni osa tätä, eikä täällä voida asiaan juuri vaikuttaa muuten kuin rankaisemalla syyllisiä kovalla kädellä (ei toki nykyään täkäläinen vahvuus). Ainoastaan seurat voivat omalta osaltaan estää asioita selvittämällä rahojen ja henkilöiden taustoja ennen allekirjoituksia. Mutta sekin on lähes mahdoton prosessi jollekin RoPS:n kaltaiselle lähes konkurssikypsälle seuralle.

Kotimaisten pelaajien suosiminen olisi joka tapauksessa askel luotettavampaan suuntaan, vaikkei tietenkään tae mistään. Useimmitenhan nämä kohdistuvat ulkomaalaisvahvistuksiin, ja suomalainen maailman mittakaavassa mitättömästi korruptoitunut yhteiskunta ei opeta ihmisille korruption olevan selviytymistapa. Mekin voisimme, muuten, toimia toisin, jos olisimme kasvaneet vaikkapa 1990-luvun Sierra Leonessa...

Benali

Lainaus käyttäjältä: Rossonero - maaliskuu 24, 2011, 21:14:17
RoPS:n kaltaiselle lähes konkurssikypsälle seuralle.


Rovaniemellähän pyöritetään niitä harvoja velattomia ja taloudellisesti vakaalla pohjalla toimivia liigaseuroja.

Rossonero

Lainaus käyttäjältä: Benali - maaliskuu 24, 2011, 23:24:25
Lainaus käyttäjältä: Rossonero - maaliskuu 24, 2011, 21:14:17
RoPS:n kaltaiselle lähes konkurssikypsälle seuralle.


Rovaniemellähän pyöritetään niitä harvoja velattomia ja taloudellisesti vakaalla pohjalla toimivia liigaseuroja.

Joo, ajattelinkin, että tähän tartutaan (en löytänyt hyvää sanaa heti). En toki tiennyt, että se on noin hyvässä kunnossa, mutta tarkoitin enemmän vertauskuvallisesti sitä, että seura ei ole kovin varakas (vaikkakin ehkä velaton ilmeisesti juuri Kiistalan ansiosta) ja homman pyörittäminen on siellä pitkälti pinnalla pysymistä. Rovaniemi ei ole ymmärtääkseni vuosiin ollut kovin otollien paikka futisseuran pyörittämiselle osittain kai suomalaisten pelaajienkin saamisen vaikeuden takia. Eikö tämän takia myös noita tuontipelaajia ole poikkeuksellisen paljon. Näin ainakin muutama rovaniemeläinen futisihminen asiasta puhui taannoin, kun tuttu siellä asui.

Benali varmasti kuitenkin tässä paremmin kärryillä kuin minä, joten oikaise ihmeessä, jos huhupuhe on virheellistä.

Benali

No joo, itsepähän ovat Rovaniemellä juuri tämän Sambia-rallin takia laiminlyöneet omat junnut (jotka meinasivat muuten nousta Santa Clausin kanssa Ykköseen) sekä osaltaan karkottaneet muiden suomalaisten kiinnostuksen liittyä seuraan. Toki asiaan vaikuttaa paljolti myös nyky-yhteiskunta kun opiskelemaan lähdetään kauas kotoa, vaikka Rovaniemelläkin sijaitsee esim. yliopisto. Näin ei ollut vielä 80-luvulla kun oman kylän pojat pelasivat SM-sarjan huipulla ja ulkomaalaisvahvistukset tulivat lähestulkoon vain ja ainoastaan briteistä. Vielä 90-luvulla RoPS pyöritti ihan mukiinmeneviä A-ja B-junnuja jotka taistelivat jopa SM-sarjojen kärkipäässä, 2000-luvulla ei seuralla ole aina ollut edes A-junnuja puhumattakaan mistään SM-sarjapaikoista. 

Ne menestyksen rahat on sitten investoitu mm. erään legendaarisen kerrostalon asuntoihin, joihin on sitten jatkossa asutettu näitä ulkomaan apuja. Eli toisinsanoen sambeille asuminen on ollut ilmaista, safkan on saanut pari kertaa päivässä alakerran ravintolassa ja palkkaa on tullut se vajaa 1000€ kuussa. Useimmat nyt kiinniotetuista kavereista tekivät tullessaan todella pitkät sopimukset (4-5 vuotta) joten kyllä sen turhautumisen tietysti ymmärtää. Ei tainnut ammattilaiselämä olla rahallisesti juuri sitä mitä nämä kaverit olivat odottaneet.

Pari kaveria tuolla on pelannut ja ei RoPS tosiaan rahassa kylve, mutta eipä siellä myöskään jouduta ottamaan ylimääräistä rahoitusta ulkomailta saadakseen lisenssiehdot täytetyksi. Kiitos tästä on kuulunut pitkälti tämän Kiistalan luomalle Sambia-linkille josta saa yhden suomalaisen hinnalla pari nuorta ja ihan kykenevää tummaa miestä. Tästä eteenpäin pelaajapolitiikka onkin ihan toisenlainen ja jos RoPS jatkaa liigassa tämän vuoden, uskon että se on viimeinen kausi todella pitkään aikaan.

RoPS-kasvatti Jari Ilolahan muuten palasi Rovaniemelle ja neuvotteli talvella sopimuksesta. Ei ole ikinä selvinnyt mihin homma tyssäsi mutta Ippe aloitti työt kiinteistövälittäjänä. En yhtään ihmettelisi jos Ilolasta tulisi kasvot uudelle RoPSille ja mies tulisi mukaan pelastamaan kasvattiseuraansa tavalla tai toisella. Kunhan tässä pöly hieman laskeutuu.

Rossonero

Hyvää infoa, Benali. Kiitos!

Näinhän se vähän on. Nykymaailma ei mahdollista Kyykänkään kaltaisen seuran euroglooriaa saati sitten syrjäisempien seutujen pikkujoukkueiden menestystarinoita.

Nostalgikon tai romantikon on paras paeta muistoihinsa...

Rossonero

Tuossa pieni juttu liittyen laittomaan vedonlyöntiin. Suomen jutut ovat vielä puuhastelua suhteutettuna koko bisnekseen.

http://www.worldsoccer.com/news/Blatter_calls_for_political_help_to_stop_matchfixing_news_306545.html

Itse juttu, jos vertaa FISTF:ään, on niin täynnä ilkuttavaa, että mennään melkein De F:n tasolle. Blatterin moraalinen johtajuus kun ei ole kovin lahjomaton, ja koko lafka tuntuu olevan niin täynnä korruptiota, että...

No, näistä ristiriitaisuuksista hyvät toimittajat tekevätkin teräviä juttuja.