• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Uutiset:

Rekisteröidy - Lähetä sähköpostia info@subu.fi

Main Menu

Lapsettomuus

Aloittaja Fabio, toukokuu 05, 2015, 11:50:36

« edellinen - seuraava »

Fabio

Sain juuri kuulla radiosta että ensi lauantaina juhlitaan
Lapsettomien Lauantaita!!  :8)

Onkin jäänyt itseltä isänpäiväkahvit saamatta vuoteeseen, syystäkin..
mutta ehkä lauantaina saan vihdoin omat herkut!! Toisaalta minun täytyy
kiittää lapsettomuudestani myös puolisoani, joten hänellekin kuuluu
herkutteluhetki!!! Pitäisi varmaan tarjota kahvit vuoteeseen toisillemme!

Lapsettomien miesten päivää odotellessa..

t.Pasi

Porvoon turkkilainen

Tämä on hyvin tärkeä päivä ja hienoa että tuotiin esille. Se pistää ajattelemaan, että lapsettomuus ei välttämättä ole ollenkaan huono asia. Kaikki varmasti muistamme takavuosilta tai oikeastaan kauan ennen ajanlaskumme alkupäiviä, kun taivaassa syntyi kapina ja langenneet enkelipojat heitettiin maan läheisyyteen. Myöhemmin nämä enkelipojat (Grigorit) huomasivat maan tyttäret hyvin kauniiksi ja tekivät itsestään lihallisia, minkä seurauksena harrastivat ihanuuksia näiden tyttärien kanssa, ja heidän jälkeläisistään tuli isoja jättiläismiehiä nefiilejä. Nefiliit olivat erittäin väkivaltaisia ja tykkäsivät juoda viinaa. Pelottaa, jos Grigorit  joku päivä tulevat takaisin. Minne nämä juopottelevat nefiilit sit laitetaan asumaan tai kuriin, kun heille ei kukaan mahda mitään suuren kokonsa vuoksi? Etu-Töölö oikea paikka? Asia ei ole harmiton, koska tuleva pääministerimme uskoo tähän tarinaa ja hän perää visioita Suomelle. Varotoimena vältän Etu-Töölöä jo nyt, ja jos lauantaina tärkeänä päivänä ennätän, niin vierailen erään sosiaalipummiystävän luona katsomassa vhs:ltä Enkeliruhtinaan. Hänelläkään ei onneksi ole lapsia, mutta kovasti niitä yrittää, mutta kukaan ei sille anna. Kerran ostin hänelle "palveluita", mutta tein sen omilla varoilla, mihin minulla vapaassa taloudessa on oikeus. Muuten kyllä torun häntä ja heristelen sormella. Ilman muuta. Olen jopa esittänyt, että hänen vhs-nauhurinsa, minkä aikoinaan sai sosiaalietuutena, on haettava häneltä pois yksityiselle sektorille, ihan hänen parhaakseen. Enkeliruhtinas ei ole hänelle sopiva ohjelma. Nyt minäkin päätän tämän kirjoittelun tältä saralta tähän, mikä lienee kaikkien toive.

Rossonero

On onnekasta olla lapseton, jos niin haluaa. Samaten on onnekas, jos on lapsia, jos niin haluaa. Viikonloppuna on hyvä muistaa, että osalle tuo on musertava asia. Sinänsä ehkä hassua, mutta onhan se biologisesti ihmisen ainoa syy elää: lisääntyminen. No, jotka valitsevat lapsettomuuden, eivätkä voisi kuvitella itselleen lapsia, voisivat olla hieman samassa tilanteessa, jos kuvittelevat itsensä L-positiivisten ryhmään, josta ei pääse vapaalle. Ja silloinkin he sentään saisivat toteuttaa biologista elämäntehtäväänsä.

Tämä on subufoorumi eikä se täällä ole niin merkityksellistä, mutta hieman ärsyttää lapsettomuudesta puhuessa, että sen valitsevat puhuvat muka samasta asiasta. Hieman sama kuin sanoisi perheväkivallan vastaisen päivän yhteydessä, että S/M on hieno juttu.

AriFerra

http://www.dextralapsettomuusklinikka.fi/
Meillä painetaan Dextran esitteet. Voin tuoda seur. turn...
S.P.Q.R. -> Sono pazzi questi romani
http://subbuteo-ile-ja-jere.vuodatus.net/
EN TYKKÄÄ ENKÄ JAA!

Puppe

Elämä on valintoja täynnä. Olen aina sanonut ihmisille, jotka hehkuttavat itse valitsemaansa lapsettomuutta, että toivottavasti mielen muuttuessa ei tule sitten pettymyksiä. Nykymaailmassa on muutenkin liian paljon itsestään selvyyksiä ja on ollut surullista seurata vierestä miten raskasta ja elämältä pohjan pois vievää lapsettomuus voi olla kun se ei onnistukaan. Juhlia voi järjestää mutta tällainen "juhlapäivä" on lähinnä säälittävän naurettavan surullista.
Hajuton, mauton ja väritön, selvinpäin :D
-------------------------------------------------------
TFC Lynx - Tää joukkue on perseestä, ja syvältä, ja perseestä. Oo-lee-o-le-o-le-o-lee..

Epis

Lapsettomien Lauantain Facebook kertoo:
Lapsettomien lauantai järjestetään tänä vuonna jo 21. kerran. Lapsettomien lauantaita viettämällä haluamme muistuttaa, että vanhemmuus ei ole koskaan itsestään selvää: kaikki naiset eivät ole äitejä eivätkä miehet isiä. Tahaton lapsettomuus koskettaa joka viidettä pariskuntaa. (2014)

Kyse ei siis ole niinkään "juhlapäivästä" niille, jotka eivät ja joiden ympäristökään ei toivo lisääntyvän.
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

Hönkki

#6
Lainaus käyttäjältä: Rossonero - toukokuu 06, 2015, 00:34:05
Sinänsä ehkä hassua, mutta onhan se biologisesti ihmisen ainoa syy elää: lisääntyminen.

Biologisesti ajatellen lapset olisi myös parasta tehdä sellaisen henkilön kanssa, joka on perimältään mahdollisimman kaukaista sukua. Sekarotuiset koiratkin ovat niitä elinvoimaisimpia koiria.
Tämä ihan vaan biologisena faktana. En ole rotuoppeja ajamassa.
Tavoitteena 50 Hesu-kautta. Nyt menossa 38. kausi.

Fabio

Hhahah!! On syytä ehkä avata hieman viestini tarkoitusta..
(Puppe oli ehkä lähinnä pointtiani..)

Eikö ole kummallista että päivälle on annettu nimeksi "Lapsettomien
lauantai"?? Se jos mikä kuulostaa juhlapäivältä! (Vaikka tietysti
on oikeasti surupäivä). Mutta olisin kyllä miettinyt nimen uusiksi ja
vaihtanut sen vaikka "Tyhjän kehdon lauantaiksi" tms.. Tämän lisäksi
olen onnellinen lapseton, joten voisin periaatteessa jopa juhlistaa
lapsettomuuttani, mutta tähän saumaan se olisi aika tahditonta! :)
..Ja tietysti pahoittelut jos joukossa on joku joka ei lasta/ lisää lapsia
saa, vaikka niin haluaisi ja loukkaantui siitä että tein "pilaa" muistopäivästä.  :/


Viestini tarkoitus ei siis ollut vittuilla teille, jotka lapsia olette tehneet,
lapset on siistejä ja niitä pitääkin tehdä.. Itsekin pidän lapsista ja
tykkään leikkiä niiden kanssa! Itkua ja huutoa en hirveesti jaksa
kuunnella, (mutta se taitaa koskea myös lapsen tehneitä).

Itselleni sellaista "fiilistä" ei vaan koskaan ole tullut.. Sen tunteen kyllä
haluan saada, ennen kuin alan lapsen tekoa edes harkitsemaan.
(Harjoittelua tunnustan kyllä harrastavani!).

Hienoa että olette lapsia tehneet! Mutta osa ei niitä tee.. Ja ainoa,
joka sen päätöksen voi tehdä on henkilö itse!! (Paitsi jos emäntä tekee
källit ja "unohtaa" syödä pillerit!) Kaikki ratkaisut ovat lähtökohtaisesti
aivan yhtä fiksuja, kaikki riippuu henkilöstä ja tilanteesta.

Suhtautumisessa vapaaehtoiseen lapsettomuuteen on välillä jotain samaa
kuin suhtautumisessa homouteen. Kummankaan ei jotenkin uskota olevan
"todellista". "Kyllä sinäkin paranet kun saat pillua / kun teet lapsen"..
Molemmat kuulostaa hurjalta! :D ..Aika hyvä vertaus vaikka itse keksinkin!

Vapaaehtoinen lapsettomuus on siis kaikkea muuta kuin "hyökkäys" lapsen
tehneitä kohtaan. Valitettavasti useimmin tuntuu siltä että lapsen tehneet
hyökkäävät lapsettomia kohtaan. Miksi?!?

t.Pasi










Rossonero

Minä en ymmärrä lainkaan sitä, että valittua lapsettomuutta kritisoidaan. Tunnen lapsettomuuden valinneita, jotka ovat mm. todella hyviä kasvattajia päiväkodeissa jne.

Sen sijaan kritisoin itsekin sitä, että valitaan lapsettomuus 45 vuodeksi ja sitten ryhdytään kaikin mahdollisin keinoin yrittämään siirtää biologista kelloa (naisilla). Asia on syytä päättää silloin, kun on sen aika. Toki poikkeuksiakin on ja pahimmassa tapauksessa mies ei ole halunnut lapsia ennen kuin on 40 (vaimo haluaisi, mutta mukautuu), muuttaa mielensä, eroaa ja tekee lapset nuoremman kanssa. Tällöin lapsetta jäänyt jätetty nainen on tietenkin ansainnut kaiken tuen.

Tässä halusin kuitenkin todeta, että liian usein nykyän sekoitetaan asioita. Lapsettomuus viittaa kielenkäytössä (minusta) aina ei-valittuun lapsettomuuteen. Päivä on myös yksiselitteisesti niille suunnattu eikä tuollaisessa päivässä ole aina kyse juhlapäivästä. Eihän kulutusta vastustavaa earth houriakaan vieteä juhlana vaan muistutuksena ikävämmistä asioista. Vastaavia on vaikka kuinka paljon.

Mutta Pasi on oikeassa siinä, että ne, jotka eivät halua lapsia joutuvat kohtuuttoman usein kuulemaan, että milloin niitä tulee ja toisaalta kuulemaan ihmettelyä asiasta.