• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Uutiset:

Rekisteröidy - Lähetä sähköpostia info@subu.fi

Main Menu

HeSu-liigan höpötysosasto

Aloittaja Rossonero, helmikuu 09, 2009, 23:18:14

« edellinen - seuraava »

Rossonero

Ajattelin, että josko perustettaisiin tällainen hieman yleisempi osio, johon HeSusta voi kommentoida sekä pääliigaa että muitakin. Menee nuo tilasto-osiot niin sekaisiksi muuten. Etenkin pääliigassa juttua kuitenkin aina tulee. Voin otsikoida tuon haluttaessa paremminkin.

Sheff U on saanut jonkun pistoksen tammikuussa? 3-3 Spursin kanssa ja nyt 3-2 ManUa vastaan. Maaleja tulee liukuhihnalta. Vieläkö ehtisi kiusata Chelseata, Quprua tai Liverpoolia.

Epis

#1
Tuo tulos ei anna täysin oikeaa kuvaa ManU pelistä, sillä 2-2 maali syntyi kahden kalastetun kulman jälkitilanteesta ja tämä ajoi Hönkin hakemaan kaikin voimin kolmatta johtomaalia. Ottelun loppu oli omalla tavallaan uusi ja outo kokemus, sillä en muista subu-vuosieni aikana nähneen Hönkkiä vastaavanlaisessa olotilassa. Mies kuitenkin hieman normalisoitui muutaman minuutin hiljaisen keräilyn jälkeen, joten uskon ettei tapahtunut saanut aikaan pitempikestoisia vaurioita.

Mutta muuten joo, parin kuukauden takainen "isosti-turpaan-kaikilta-kiitos" -vaihe näyttää poistuneen ja ainakin hetken peli tuntuu kulkevan. Kalastuksia lukuunottamatta ManU peli oli tasoltaan hyvää pallottelua vaikkakin Spurs -peli oli vielä astetta parempi kierteiden ym pohjalta tuomittuna. Tasapainoa luomassa Valencia ja Juventus, joilla en ole tätä ennen pelannut ja sen osaltaan huomaa, tosin ilo näiden osalta jää lyhyeksi.
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

Killer

#2
Mielestäni tämä otsikko on jo kauan ollut tarpeen. Kiitos jälleen aktiivisuudestasi Rossonero.
Aiheeseen brfcboy. Laitoin eilen (toistaiseksi) viimeisen tekstarin hänelle, jossa kysyin selkokielellä ja ystävällisesti, joko hän "kiukun mahdollisesti laannuttua" on valmis laittamaan forumille ratkaisunsa HeSun suhteen. Totesin liigan ja "CL -säädön" olevan kaksi erillistä asiaa. Tarjosin E. Areenaa arki-iltoina, hän duuninsa jälkeen, mahdollisena pelipaikkana.
Odottelen mielenkiinnolla (mahd.) vastausta.

Hönkki

#3
LainaaOttelun loppu oli omalla tavallaan uusi ja outo kokemus, sillä en muista subu-vuosieni aikana nähneen Hönkkiä vastaavanlaisessa olotilassa.


No sehän sinulla oli juuri tavoitteena.

1-1 tasoitusmaali fissen jälkeen
2-2 tasoitusmaali tuplafissen jälkeen
Vikan hyökkäyksen hankkiminen fissen avulla

Ehkä noista 1-1 fisse ja vikahyökkäysfisse olivat vain puoliksi tahallisia, mutta antoivat lisämaustetta aika hyvin. Lisäksi sai kuunnella koko pelin ajan jotain jauhamista, jonka tarkoituksena oli "hämmentää" minua, kuten itse sanoit. Selkokielellä oli siis tarkoitus häiritä peliäni. Lynxiläisten mielestä olet reilu kaveri, mutta etpä pelaakkaan heitä vastaan samalla tavalla.

FISTF:n säännöissä lukee, että pelin aikana ei saa pahemmin puhua. Hitaan säännöissä tätä ei ole kielletty ja hyvä niin, mutta on vain aika ikävää pelata pelejä, joissa tahallaan häiritään toisen keskittymistä. Tätä ei pidä käsittää niin, että yleinen puheensorina (kovakin sellainen) olisi häiritsevää.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Epis

#4
Okei.. pöly ei ole laskeutunut...

1-1 maali tuli syntyi, kun torjuit pallon heitoksi (jatko?)laukaukseni jälkeen. Se ei missään tilanteessa ollut fisse jos en ihan sekaisin tuossa pelissä ollut.

2-2 oli tahallinen tuplafisse niin kuin ensimmäisessä viestissä totesin.

Vikan hyökkäyksen fisse lirui heitoksi ja totesin jo kerholla ettei se ollut tarkoituksellinen, mutta en kokenut sitä myöskään suureksi haitaksi ottelun lopputuloksen kannalta. En myöskään ole hehkuttanut tulosta pätkääkään, sillä en kokenut sitä missään vaiheessa aiheelliseksi enkä peliä oikeastaan saavutukseksi johtuen sen sisällöstä.


Itse en kokenut syyllistyväni niin suureen suulliseen häirintään kuin joissain peleissä. Lähinnä kommentointini oli omien onnistumisien hehkutusta. En myöskään lähtenyt omaan provosointiisi mukaan, joka tosin on ajoittain ollut nasevampaakin. Olen joissain määrin vähentänyt varsinkin sinua vastaan pelatessa tuota keskustelua johtuen esim viime kauden "kliimaksista", jonka varmaan muistat.

Edelleen voin pahoitella aiheuttamaani olotilaa, mutta se tuskin lohduttaa tai asiaa kauheastii muuttaa kuten jo eilen kerholla totesin. Älä myöskään ajattele, että kokemasi olisi miltään osin henkilökohtaista sillä jokainen HeSu ja/tai Divari -manageri on joutunut kokemaan kalastuksen uhrin roolin tällä kaudella mua vastaan pelatessa. Osa on vetänyt herneen nenään, osa välittänyt 0-tasolla ja osa kuitannut tilanteen pelin aikana vastafissellä.

Edit: En myöskään pelaa aiheuttaakseni vakavia olotiloja vastustajille.
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

Hönkki

#5
feikkiä, feikkiä


Ja sinä ne provosoinnit aloitat. Aina.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Epis

#6
Lainaus käyttäjältä: "Hönkki"feikkiä, feikkiä


Ja sinä ne provosoinnit aloitat. Aina.
Ok
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

Zinga

#7
Pojat, pojat... Kannattaa muistaa, että kussakin liigassa pelataan kyseisen liigan "säännöillä". Läpän heitto on hyväksi, mutta tilanteentaju on oltava mukana. Harkkapelit, liigapelit, SM-rankingturnaukset ja MM-finaalit vaativat kukin omanlaisen jutustelu- ja huumoritason.

Oikeasti en meinannut edes kommentoida, mutta oli pakko päästä esittelemään uutta avataria!  :lol:

Killer

#8
Hönkin ja SUFC'in pelinsä jälkeistä "sananvaihtoa" luettuani olen entistä tyytyväisempi tähän topikkiin.  
 :sol5:

Rossonero

#9
Zingalta erittäin hyvä kommentti eri pelien luonteesta ja vaikutuksesta käytökseen.

Kerrankin olen täysin ulkopuolinen, mutta pakkohan sitä on soppaan lusikkansa laittaa, kun näin tarjotaan... Yritän nyt olla mahdollisimman neutraali, enhän edes tiedä tilanteen sisältöä.

Kalastaminen on todettu moneen kertaan suomalaisissa säännöissä ikäväksi asiaksi. Itse kirjaisin sen virallisiin sääntöihinkin. HeSussa se kuitenkin on todella paha moka, joita Kaitsun tai muidenkaan ei tarvitsisi tehdä. Vahinkoja sattuu, mutta ne eivät olekaan kalastuksia. Olisi mukavaa, jos kalastamisesta päästäisiin kokonaan eroon HeSussa.

Olen iloinen siitä, että Kaitsu on löytänyt peliään, ja minulle ainakin jäi yllättävän hyvä maku meidän tasapelimme jälkeen, koska nautit selvästi hitaan pelaamisesta onnistumisten myötä. Peli alkoi osaltasi hieman välinpitämättömästi ja olisin voinut sen ehkä heti ratkaista edukseni, mutta nautin nyt pelistä enemmän.

Jauhamisesta en tiedä mitä on koskenut. Jos kyse on jostain häiritsevästä, joka ei kuulu normaaliin tunnelmaan, voi siitä sanoa ja vastustaja varmaan lopettaa. Jos taas kyse on normaalista HeSuun kuuluvasta pelifiilistelystä ja kommentoinnista tai muusta HeSu-pelejä pelatessa höpötettävästä, on siitä turha valittaa. Jos häiritsee, pitää sulkea korvat.

Tässä nyt tuntui siltä, että taustalla oli tuo viimevuotinen, jota en onneksi enää muista. Joten yrittäkää nyt sopia asia niin, etteivät vanhat asiat nouse esiin pikkujuttujen yhteydessä. Tämähän on kuin suoraan avioliiton oppikirjasta...

Rossonero

#10
Kaikki HeSulaiset voisivat muuten nyt tammikuun siirtoikkunan mentyä tarkistaa omien jengiensä siirrot, jotta ei tule tilastokummajaisia.

kesämesu

#11
tapaus blackburn ja pakkanen kannattaisi ottaa mietintään ennenkuin liigan loppuratkaisut häämöttää,eli pelaako vai ei? yksi vaihtoehto voisi olla,että jos EI pelaa loppuja pelejä,niin blackburnin pelit jätetään voimaan,koska se on pelannut jokaista vastaan kerran,näin vältyttäisiin taas sarjataulukon rukkaamiselta.
ensi kautta silmällä pitäen tästäkin kaudesta pitäisi jotain oppia,eli liigaan vaan sellaisia managereita,jotka varmasti pystyvät pelaamaan kaikki pelit,eivätkä jarruta liigoja.
mielummin vaikka vähemmän joukkueita ja 3 tai 4 kertainen sarja.

ps: pakkasen työt ovat juuri alkaneet ja se on toki lieventävä asianhaara,
mutta blackburnin viimeisin liigapeli on 27.10!! eli 3,5 kk sitten!!
10 000 maalia here we come! ( 10 161 )

kesämesu

#12
SITTEN TOINEN ASIA.....
itse ainakin henkilökohtaisesti pelaan subua siksi,että saan siitä hyviä kiksejä,tykkään näpytellä pikkumiehiä ja unohdan ulkopuolisen elämän täysin hetkeksi sekä tapaan pelikavereita,joiden kanssa on mukava lätistä ja pelailla.
itsellä oli joulun tienoilla vaikeita aikoja josta sen kummemmin en halua tässä kertoa,mutta esim kalamaijaan saapuminen sai minut hetkellisesti unohtamaan kaikki muu negatiivinen asia.
haluan sanoa tällä sitä,että en olisi tullut uudestaan pelikuvioihin mukaan ilman tätä tunnetta,joka minulla oli jäänyt subupiireistä muistilokeroon,eli MUKAVIA PELIKAVEREITA,LOISTAVAA HUUMORIA JA HUUTOA, REILUA PELIÄ,SOSIAALISUUTTA ja tiettyä omistautumista lajille.
siksi ihmettelen välillä tätä vääntöä täällä foorumilla eri ihmisten kesken, YRITTÄKÄÄ NYT HYVÄT IHMISET saada asiat puitua vaikka samantien pelin jälkeen,ettei tarvitse täällä avautua,koska tiedän että näitä sivuja lukee myös muutkin kuin subun harrastajat,eli minkä kuvan se antaa lajista jos joku vieras lukee meidän kinastelukeskusteluja!!
kuitenkin on käsittääkseni tarkoitus viedä lajia eteenpäin??
täällä on hyvä keskustella ja vähän vääntää kättäkin,mutta välillä nämä jutut menee aika paljon yli.
itselläni on vielä tavoitteita subussa ja se mainostamani vielä YHDEN kauden pelaaminen jää kyllä haaveeksi,koska subukärpänen iski aika pahasti ja tarkoitus olisi vielä pelailla pitemmän aikaa,mutta mieluiten hyvässä vallitsevassa ilmapiirissä.

HYVÄÄ KEVÄTKAUTTA JA URHEILUHENKEÄ KAIKILLE!
10 000 maalia here we come! ( 10 161 )

Rossonero

#13
Kesämesulta asiaa. Nykyinen kiireinen elämänmeno tarkoittaa sitä, että kerholla ei ole yleensä aikaa jauhaa asioita. Koska näin on, tulevat asiat esiin täällä. Olisiko siis hyvä, että perustettaisiin kokonaan oma (suljettu alaikäisiltä ja muilta kuin jäseniltä?) osastonsa, jossa voisi näitä käydä läpi. Toki tällainenkin erillinen otsikko (HeSun riitelyotsikko!) voisi olla hyvä, jotta fiilistelyotsikot eivät kärsisi.

Ennen kaikkea tietenkin pitäisi saada jäitä hattuun ja asiat selviksi kerholla. Kenties pitäisi ruveta pitämään kerran kuussa ennen pelejä kerholla tunnin hengailuhetkeä, jolloin ei pelata. Ongelmana toki sekin, että harvoin on edes suurin osa paikalla.

Moderointia näissä voisi ehkä myös harrastaa enemmän, ja siirtää kaikki skismat jäteotsikkoon viimeistään sitten, kun asia on loppuunkäsitelty.

kesämesu

#14
ehdottaisin saunailtaa sillon tällöin,mutta silloinkin pitäisi olla mahdollisimman moni mukana,liekö vaikea toteuttaa?
mutta ei sekään varmasti pahaksi olisi ja silloin voisi puhua muustakin kuin subusta?
10 000 maalia here we come! ( 10 161 )