• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Uutiset:

Rekisteröidy - Lähetä sähköpostia info@subu.fi

Main Menu

FISTF

Aloittaja Hönkki, kesäkuu 24, 2008, 13:24:08

« edellinen - seuraava »

SouthernBoogieCat

#225
Mielestäni meidän oikeasti kannattaa puntaroida ajatuksen kanssa, että onko enemmän haittaa kuin hyötyä jäädä pois FISTF:stä. Itse näkisin, että eristäytymispolitiikka ei välttämättä ole se paras ratkaisu. Eri asia on jos FISTF:stä eroaa samaanaikaan useita muitakin maita joiden kanssa voisi perustaa kilpailevan lajiliiton. Kansainväliset pelimahdollisuudet voivat jäädä melko vähäisiksi jos me olisimme ainoa (tai yksi harvoista maista) jotka FISTF:stä eroavat. Voisi kuvitella että erotessa menee oikeudet osallistua FISTF:n alaisiin turnauksiin (Openit, MM-kisat yms.) ja järjestää itse esim. Helsinki Open. Ehkä Helsinki Openin voi järjestää mutta voi olla vaikea houkutella ulkomaalaisia mukaan turnaukseen jos se ei ole FISTF-turnaus ja rankingpisteitä ei ole jaossa. Tietysti osallistumiseen vaikuttaa myös kv. pelimahdollisuudet uusia vastustajia vastaan yms. arvot mutta veikkaan että Helsinki Open olisi nykymuodossaan historiaa jos lähdemme FISTF:stä.

Vaikka jotkut asiat ymmärrettävästi sikariporrastamme hiertävätkin peräänkuuluttaisin malttia tässä asiassa. Eroamisen seuraukset voivat olla pahimmassa tapauksessa hyvinkin kauaskantoisia. Aina - kautta historian (mihin Hönkki vähän jo tuossa aiemmin viittasikin)järjestötoimintaan ja sen päätöksentekoon ja henkilökemioihin on liittynyt jossain määrin vastaavanlaisia ongelmia - ja tulee aina liittymään kun ihmisten kanssa ollaan tekemisissä - joten mitään uutta tällainen ei ole isossa mittakaavassa ajateltuna. Mielestäni meidän pitäisi pitää mölyt mahassa ja jatkaa jäsenenä kuten tähänkin asti. Eristäytymisellä en usko meidän voittavan pitkässä juoksussa mitään - vain häviävän. Mukana olemisella edut ovat mittavat joten en antaisi tämän tyyppisen episodin vaarantaa Suomen Subua kansainvälisellä tasolla.

SouthernBoogieCat

Lainaus käyttäjältä: Rossonero - maaliskuu 01, 2011, 02:15:39
Liitto, jonka hallituksessa on useita ihmisiä, joiden mukaan Suomen ei edes pitäisi olla jäsen, ja joiden mukaan toimintamme on lähinnä huvittavaa kaverusten pelaamista FISTF:n mittakaavassa, ei vaikuta kauhean positiiviselta minusta. Ehkä voisi olla jotain positiivisempaakin.

Minä en tuollaisten mielipiteiden takia lähtisi eroamaan. Mitä nuokin tuolla tietävät? Eikä meidän tarvitse heidän mielipiteistään välittää. Monilla suomalaisilla on se hullu tapa että aina ajatellaan mitä ne ulkomailla meistä ajattelevat. Meillä on oikeus olla FISTF:ssä siinä missä muilla (säännöissä ei varmasti ole mitään pykälää että emme olisi kelvollisia jäseneksi jos toimintamme on "huvittavaa kaverusten pelailua"). Jos ei muuta niin ollaan mukana jos se ärsyttää FISTF:n isoja herroja. ;D No, vakavasti puhuen: ollaan mukana koska meillä on oikeus kuulua Subun kansainväliseen yhteisöön johon kuuluminen edistää meidän lajiharrastusta ja sen tasoa.

Epis

Mun mielestä ei pitäis vaan hyväksyä tämän kaltaista perseilyä lammasmaisesti, kun kuitenkin oma toimintamme on niinkin vähän kytköksissä FISTF:n toiminnan kanssa. Mielummin hyllyttäisin FISTF:n nykymuodossaan ja panostaisin kilpailevaan lajiliittoon. Mikäli toista liittoa ei synny niin paluuta FISTF:n alaisuuteen voisi harkita uudestaan, mikäli siihen olisi löytynyt jokin erityinen syy.
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

Hönkki

Tämä asia pitää tosiaan harkita todella rauhassa. Lajin pirstaloituminen ei ole hyvä juttu.

LainaaFISTF:n jäsenenä meidän äänemme mm. jäivät mitättömiksi tavalla, joka on täyin kestämätön yhdistyksen periaatteitakin ajatellen.

Capponilta tuli meili, jossa hän kertoo että kirjeemme tuli perille vasta maanantai-aamuna. Minusta emme voi nyt lähteä aivan täysin tuomitsemaan ääntemme hylkäystä, koska lähetimme kirjeemme liian myöhään. Toki täytyy sanoa, että se kaikki sähläys puhelinäänten hyväksymisestä/ei-hyväksymisestä oli hyvin hämäävää ja jätti pahan maun. En tiedä oliko puhe puhelinäänistä tarkoituskin olla pelkkää hämäystä ? Myös lista kandidaateista kerrottiin todella myöhään (eikä silloinkaan täydellisenä), jolloin meille jäi hyvin vähän miettimisaikaa, mikä osaltaan myöhästytti kirjeen lähettämistä.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

SouthernBoogieCat

#229
Tämäntyyppisiä - tai vastaavanlaisia - tapauksia mitä FISTF:ssä on nyt sattunut on taatusti käynyt useimmissa muissa lajiliitoissa/kattojärjestöissä yms. vastaavissa. Esim. Kv. olympiakomiteassakin on ollut jos minkälaista kähmintää ja tietääkseni mikään maa ei ole järjestöstä eronnut. Sama pätee FIFAan. Jostain asioista kannattaa isojen asioiden vuoksi (kv. pelikontaktit, turnaukset yms.) pitää mölyt mahassa ja olla mukana. Meillähän on nyt edustaja FISTF:ssä joka voi ajaa meidän asioita siellä. Uuden lajiliiton perustaminen on työlästä ja pienellä jäsenmäärällä ei toiminta ole kovinkaan mielekästä. Olemme olleet FISTF:ssä mukana jo pitkään. En näkisi hyvänä asiana lähteä heti jos jokin hiertää. Eroamisesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä suomalaiselle Subulle. Kyse ei ole lammasmaisuudesta vaan sopeutumisesta ja pitkän aikavälin edun näkemisestä. Yksin isossa järjestössä on parempi olla kuin yksin tuon ison järjestön ulkopuolella. Ja voihan olla että FISTF:n toimintaa muuttuu paremmaksi. Olisin kärsivällinen tämän asian suhteen enkä tekisi hätiköityjä päätöksiä joiden seuraukset voivat olla katastrofaaliset nousevalle Suomen Subulle.

Epis

Lainaus käyttäjältä: BarsaJake - maaliskuu 01, 2011, 10:54:30
Tämäntyyppisiä - tai vastaavanlaisia - tapauksia mitä FISTF:ssä on nyt sattunut on taatusti käynyt useimmissa muissa lajiliitoissa/kattojärjestöissä yms. vastaavissa. Esim. Kv. olympiakomiteassakin on ollut jos minkälaista kähmintää ja tietääkseni mikään maa ei ole järjestöstä eronnut. Sama pätee FIFAan. Jostain asioista kannattaa isojen asioiden vuoksi (kv. pelikontaktit, turnaukset yms.) pitää mölyt mahassa ja olla mukana. Meillähän on nyt edustaja FISTF:ssä joka voi ajaa meidän asioita siellä. Uuden lajiliiton perustaminen on työlästä ja pienellä jäsenmäärällä ei toiminta ole kovinkaan mielekästä. Olemme olleet FISTF:ssä mukana jo pitkään. En näkisi hyvänä asiana lähteä heti jos jokin hiertää. Eroamisesta voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä suomalaiselle Subulle. Kyse ei ole lammasmaisuudesta vaan sopeutumisesta ja pitkän aikavälin edun näkemisestä.
FISTF on kooltaan ja vaikutukseltaan hieman eri luokkaa, kun olympiakomitea tai FIFA ja FISTF:n toiminta ei vaikuta meihin juuri pätkääkään niin hyvässä, kuin pahassakaan. Me jaamme tämän suhteen eroavan näkemyksen ja tämä näkemysero heijastuu jo kotimaassakin tapahtuvista asioista lajin parissa. Jään odottamaan Hallituksen päätöstä, sillä yksittäisenä pelaaja en pysty FISTF:stä eroamaan, vai pystynkö?
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

zaccy

LainaaMeillähän on nyt edustaja FISTF:ssä joka voi ajaa meidän asioita siellä

Kukahan se on ja millä tavalla nykymuodossa pystyy ajamaan yhtikäs mitään asiaa???

SouthernBoogieCat

Ymmärtääkseni Vesa istuu hallituksessa vaikkei tullutkaan puheenjohtajaksi valituksi.

zaccy

LainaaYmmärtääkseni Vesa istuu hallituksessa vaikkei tullutkaan puheenjohtajaksi valituksi

Mistäs rivienvälistä toi on tulkittu.... hiugan paljon epäilen asiaa.

SouthernBoogieCat

#234
Lainaus käyttäjältä: SUFC - maaliskuu 01, 2011, 11:13:46FISTF on kooltaan ja vaikutukseltaan hieman eri luokkaa, kun olympiakomitea tai FIFA ja FISTF:n toiminta ei vaikuta meihin juuri pätkääkään niin hyvässä, kuin pahassakaan. Me jaamme tämän suhteen eroavan näkemyksen ja tämä näkemysero heijastuu jo kotimaassakin tapahtuvista asioista lajin parissa. Jään odottamaan Hallituksen päätöstä, sillä yksittäisenä pelaaja en pysty FISTF:stä eroamaan, vai pystynkö?

Maiden lajiliitot ovat FISTF:n jäseniä joten yksittäinen pelaaja ei pysty suoraan eroamaan FISTF:stä ellei hän sitten eroa ensin maansa lajiliitosta jolloin hän myöskin samalla eroaa FISTF:stä.

Hallitushan sen viime kädessä päättää olemmeko jatkossa FISTF:n jäsen vaiko emme. Yksittäisillä pelaajilla jotka ovat Subuyhdistyksen jäseniä on kuitenkin oikeus sanoa mielipiteensä asiaan.

Epis

Lainaus käyttäjältä: zaccy - maaliskuu 01, 2011, 11:19:12
LainaaYmmärtääkseni Vesa istuu hallituksessa vaikkei tullutkaan puheenjohtajaksi valituksi

Mistäs rivienvälistä toi on tulkittu.... hiugan paljon epäilen asiaa.
Piero Capponi is president
Stefano De Francesco is Sports Director
Laurent Garnier is General Secretary
Leonidas Koutromanos is Marketing Director
Fred Vulpes is Financal Director
and noone is Communication Director


Eipä ole suomalaista edustajaa FISTF:ssä.
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

Hönkki

LainaaYmmärtääkseni Vesa istuu hallituksessa vaikkei tullutkaan puheenjohtajaksi valituksi.

Ei istu.

Kuten olen aikaisemminkin maininnut, voimme olla jatkossa "partner nation" joka ei maksa jäsenmaksua, mutta on edelleen FISTF:n jäsen. En usko että siitä on suurta etua, jos ei kuulu ollenkaan FISTF:ään. Myöskään 100 euron jäsenmaksu ei oikeasti ole suuri summa, kun meitä on kuitenkin aika monta maksamassa. Periaatteelliselta kannalta asia onkin sitten monimutkainen ja kehotan edelleen miettimään asiaa täydessä rauhassa. Antaa pölyn laskeutua.  

Tämän kauden osalta jäsenmaksu on maksettu, joten olemme FISTF:n täysjäsen ainakin kauden loppuun.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Zinga

Toivoisin suomalaisilta malttia asian suhteen varsinkin kansainvälisillä forumeilla. En hyväksy EGM:n menettelytapoja mutta voin ne ainakin osittain ymmärtää. Kuten italiaanoforumilla kirjoitin, voi asiassa ajatella "tarkoitus pyhittää keinot". Olen sen verran monessa liitto- ja yhdistysvaalissa seurannut kähmintää ja ollut siinä mukanakin, että ymmärrän sen poikkeavan normaalista reiluuskäsitteestä.

FISTF:n kannalta tärkeää on että löydetään kompromissi mihin Italia, Espanja ja Belgia ovat tyytyväisiä. Meille hallituskokoonpanon merkitys on lopulta mitätön jos vaan toiminta palaa uskottavaksi ja homma toimii. Toki esim. Kreikka-kysymys on nyt hankala. Mieluusti antaisin pölyn laskeutua ennen lopullista kannanottoa.

Rossonero

#238
Zinga ja Hönkki, Laitoin teille eteenpäin paikalla olleen saksalaisen näkemyksen asioista. Tuolla on mm. otettu vastaan puhelinääniä, mutta ei Suomen. Muutenkin homma on ollut ihan kähmintää. Gersie ilmoitti tuossa myös vetätyvänsä kaikesta yhteistyöstä tuon porukan kanssa. Saksa pohtii tulevaisuuttaan parin viikon päästä. Tuossa kirjeessä selviää monia täysin kestämättömiä asioita. Mm. Englannin ääni, joka ilmeisesti kaupattiin ilman aiempaa sopimusta Collinsille maksuna kunniapj:n arvonimestä (miksi muuten olisi kunniapj:n ansainnut enemmän kuin vaikkapa Coppis?)

FISTF ei ole suuri liitto, kuten FIFA. Ja FIFA:n suhteenkin odottaisin suomalaisilta vaikuttajilta enemmän munaa, kun homma on pelkkää korruptiota (ei pelkät MM-kisavalinnat).

Siispä, uusi subuliitto, joka on toimii positiivisemmin, ei heikentäisi Suomen toimintaa yhtään, vaikka se olisi pienempi. Tiesitkö, Jaakko, että nykyisessä hallituksessa kaikki ovat sitä mieltä, että peliasun pitää olla seuran paita, urheiluhousut ja urheilukengät. Näin myös Helsinki Openissa. Mennään ammattimaisempaa urheilusuuntaan, johon en ainakaan minä halua automaattisesti mennä.

Joo, olisin voinut olla hallituksessa, jos olisin halunnut ottaa osaa diileihin. Italia tarjosi jo tammikuussa paikkaa sinne. Myös perseitä nuolemalla olisin sinne päässyt vaikkapa pj:ksi. Mutta tiedättekö mitä vastasin perjantaina kreikkalaisille, jotka pelkäsivät heille sääntöjenvastaisesti annettujen kisojen perumista? Vastasin, että jos sääntöjä on rikottu, ne kisat perutaan, mutta voivat hakea uudestaan. Suora selkä, vaikka tiesin, että heidän äänesnä siihen menee. Vaan kuulin sitten, että eipä mennytkään (äänestivät minua), mutta sitä ääntä ei vain hyväksytty kongressissa ollenkaan.

Zinga, kirjoitan julkisesti, koska subu ei ole lehtien palstoilla. Jos olisi, tekisivät toimittajat aivan samoja kysymyksiä. Minusta on päivänselvää, että asiat pitää selvittää julkisesti. En tee sitä Suomen nimissä.

Ne, jotka tietävät kuinka kauan olen käyttänyt aikaa siihen, että FISTF saataisiin pysymään hyvin kasassa, ja muutenkin lajin asioiden läpikäymiseen, ymmärtävät tilanteeni. Ja, kun kuulen, että koko "good will" olikin aivan turhaa koko ajan (selvisi kongressissa), pidän sitä henkilökohtaisuutena.

Jatkan kriittisenä äänenä tästäkin eteenpäin, ainakin niin kauan kuin nykyiset k-päät ovat vallassa.

Kyseinen porukka oli suurimmaksi osaksi vallassa myös Catanian aikana, ja lupasi kolme hyvää ja kaksi kaunista, mutta mitään lupauksia ei pidetty. Miksi heihin pitäisi nyt luottaa, vaikka puhuisivat kaunista soopaa, kuten luin Capponin kirjoittaneen Suomesta. Siirappia, ilman oikean asenteen häivääkään (mies ei pidä Suomea kelvollisena FISTF-maana, on sen useasti sanonut).

Luin myös, Zinga, kommenttisi siitä, että tarkoitus pyhittää keinot. En ole samaa mieltä, etenkään kun keinot ovat irvikuva kaikesta mihin piti pyrkiä Madridissa. Pölyn laskeutuminen ei muuta tapahtunutta, jota ei voi hyväksyä. Ja minun oikeudentajullani pöly ei tule laskeutumaan (ei mitään tekemistä ehdokkuuteni kanssa).

Yksittäinen pelaaja voi erota FISTF:stä (FISTF:llä ei ole henkilöjäseniä, joten ero on nimellinen), joka on itse asiassa yhdistys, eikä liitto. Subu ry:n jäsenenä voi pysyä silti.

Hönkki

#239
Gersien kirjeen perusteella kokous on ollut yhtä huijareiden näytöstä. Ikävä asia koko subuyhteisön kannalta. Olen myös pahoillani Vesan puolesta. Minulle tulee kuitenkin nämä asiat mieleen:

1) Tämä on vain pöytäjalkapalloa.

2) Mitä he huijasivat itselleen ? Vastaus: paljon työtä ja stressiä. Vähän valtaa, hyvin vähän rahaa.

3) Katsotaan mitä he saavat aikaiseksi. Koko englanninkielinen subuyhteisö tietää, että he huijasivat. Heillä on siis näytön paikka eli työmotivaation pitäisi olla kohdallaan. Siihen vielä uskon. De Francescon mukaan uusi maailmanranking julkaistaan tänään, mikä on jo askel parempaan.

4) Uusi kansainvälinen liittokin ok, kunhan siihen lähtee mukaan tarpeeksi maita, eikä siihen kuuluminen rajoita osallistumista FISTF:n kisoihin.
Katsotaan miten kansainvälinen kehitys jatkuu.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses