• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

2010-luvun kohokohdat Subussa ja miksei muuallakin jos haluaa mainita

Aloittaja SouthernBoogieCat, joulukuu 28, 2019, 22:11:46

« edellinen - seuraava »

SouthernBoogieCat

2010-luku lähenee loppuaan ja on vuosikymmenen katsauksen aika. Tosin yksi tulkinta on että vuosikymmen vaihtuu vasta seuraavan vuosikymmenen ekana vuonna kuten sanottiin vuosituhannen vaihtuessa että 2001 olisi ollut vuosituhannen ensimmäinen vuosi ja samalla 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen mutta tuosta eivät kaikki ole samaa mieltä. Itse tuosta tulkinnasta huolimatta katson hieman peruutuspeiliin että millainen vuosikymmen oli ja tässä foorumissa Subun osalta koska vielä päättyvällä vuosikymmenellä sitä pelasin. Seuraavalla vuosikymmenellä tarkoitus ei ole pelata enää koska aikansa kutakin ja muut asiat ovat nykyään enemmän pinnalla itselläni kuin Subu vaikka lajia edelleen seuraan mielelläni ja olen toiminut kurinpitäjänä viime vuosina. Kuitenkaan koskaan ei pidä sanoa ei koskaan enää mutta henkilökohtaisesti en usko omaan paluuseni pelaajan ominaisuudessa Subuun enää 2020-luvulla.

Omalta osaltani sairastuminen ja siitä toipuminen antoi leiman tälle vuosikymmenelle ja viime vuosina olenkin mm. päässyt takaisin työelämään kirjanpidon osalta (osittain) ja työnkaltaiseen toimintaan liittyen vapaaehtoistyö ensin yhdistyksessä ja sittemmin NHL Gamerin kirjoittajana tästä syksystä alkaen. Odotankin tuon NHL Gamerin kirjoittamisen olevan omalta osaltani iso ja kasvava juttu uudella vuosikymmenellä yhdessä 6 vs 6-pelimuodon jonka pelit ovat tosin olleet viimeisen kuukauden ajan melko tehokkaasti jäissä koska joukkueen toiminta on erinomaisen alkusyksyn jälkeen ollut käytännössä pysähdyksissä. Kuitenkin tuo pelimuoto kiinnostaa paljon ja niiden aktiivisten pelaajien kanssa voi perustaa uudenkin joukkueen jos tuon toiminta loppuu ja olemassa oleviin voi liittyä. Sen sijaan randomien kanssa pelattavat satunnaispelit 6 vs 6-pelimuodossa samassa joukkueessa eivät innosta merkittävästi toisin kuin klubipelit oman joukkueen kanssa joten pelituntumaa olenkin pitänyt yllä mm. Ultimate Teamin onlinepeleissä joidenkin 6 vs 6-satunnaispelien ohella. Soittohommat ovat myös omalta osaltani kiinteästi kuuluneet päättyvään vuosikymmeneen. Mutta tämä päättyvästä vuosikymmenestä muussa elämästä.

Subun osalta merkittävintä omalla kohdallani oli alkuvuosikymmenenä ennen 2011 sairastumista KV-pelit. Cardiffin reissu oli viime vuosikymmenen lopussa mutta 2010-2011 kaudella pelasin HeFissä ja siinä mukanaoleminen oli kyllä hienoa. Vuoden 2014 comebackin ensimmäinen ottelu FA Cupin loppuottelussa sijaismanagerointi oli myös merkittävä koska sairastumisen jälkeen vuodesta 2011  vuoteen 2013 ja alkukesään 2014 en ollut edes koskenut figuureihin ja pelituntuma oli siten yllättävän hyvä siihen nähden että 2011 oli sairastuminen ja siitä toipuminen vienyt voimavaroja mutta silti näpäytysten taso oli tuossa ottelussa yllättävän varmaa. Se ottelu innosti aloittamaan kauden 2014-2015 Serie A:ssa ja tuo kausi olikin ehkäpä omalta osaltani kaikkien aikojen yksi parhaista liigakausista. Vältin ensimmäisen kerran viimeisen sijan sellaisessa sarjassa jossa ei ollut itseni lisäksi selvästi heikompia pelaajia yhtään. Aiemmin mm. HeSussa olin välttänyt viimeisen sijan kun mukana on ollut toinen heittopussi jonka olen voittanut ja hävinnyt muille vähemmän mitä tämä toinen sekä ottanut yksittäisiä pisteitä enemmän. Nyt sentään kaudella 2014-2015 jätin taakse kokeneen Subupersoonan ja oli ensimmäinen kerta kun voitin molemmat kauden keskinäiset ottelut muita kuin heittopusseja vastaan. Majuri sentään on pitkän linjan pelaaja vaikka heikompi vaihe tuolloin taisi olla sekä sitä aiempina vuosina mutta kyse silti oli pelimiehestä eikä aloittelijatason pelaajasta. Omalta osaltani merkittäviin 2010-luvun Subukohokohtiin lasken myös 40-vuotisjuhlaturnaukseni jonka päätösottelu on viimeinen Subuotteluni (todennäköisesti siksi myös jää vaikka ei pidä koskaan sanoa ei koskaan kuten aiemmin totesin) ja tuossa turnauksessa voitin ensimmäisen kerran Kokkiksen.

Subun osalta yleisesti pidän päättyvän vuosikymmenen merkittävinä asioina mm. Porvoon aktiivista toimintaa alkuvuosikymmenellä sekä KOSTOn kautta uusien pelaajien tulemista mukaan toimintaan joista tosin oikeastaan Nabel on ainoa edelleen mukana oleva. Myös Tampereen toiminnan uudelleen aktivoituminen on ollut merkittävä juttu turnauksineen sekä mm. YLEn tekemän jutun osalta. HeSun osalta mielestäni iso juttu on päättyvällä vuosikymmenellä tietynlainen vakaus kerhoasian osalta koska vielä alkuvuosikymmenellä ja viime vuosikymmenen lopussa kerhotila-asia oli jatkuvasti käymistilassa ja  harrastajat joutuivat olemaan kokoajan hieman varpaillaan sen asian suhteen että missä pelataan jatkossa. Vaikka ilmeisesti pieniä epävarmuuksia jatkuvuudesta Hermannissa onkin ollut ajoittain niin käytännössä tilat ovat pysyneet siellä jo useamman vuoden ajan ja nyt ilmeisesti näyttää jatkossa erittäin valoisalta kerhotilan osalta kun toimikunnassa on lajin etuja ajava oma mies johdossa. Varmasti muitakin merkittäviä Subuasioita on päättyvällä vuosikymmenellä ollut mutta ohessa joitakin omien havaintojeni pohjalta sekä omalta kohdaltani aiemmin.

Hyvää päättyvää vuosikymmentä kaikille ja hyvää alkavaa 2020-lukua!!!