• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Uutiset:

Rekisteröidy - Lähetä sähköpostia info@subu.fi

Main Menu

Coppa Italia 2016-17

Aloittaja Killer, joulukuu 12, 2016, 22:03:40

« edellinen - seuraava »

SouthernBoogieCat

#30
Arvosanat ovat siksi pääsääntöisesti noin korkeita koska Hellaksen pelaajat noudattivat prikulleen pelikirjaa. Taktiikkana oli päästää 1 tai 2 maalia jotta yhdellä päästetyllä olisi yksi tehty maali riittänyt jatkoajalle ja kahdella päästetyllä kaksi tehtyä riittänyt suoraan jatkopaikkaan. Varman päälle Hellas ei lähtenyt pelaamaan koska jos 0-0 olisi ollut tilanteena loppuun saakka olisi ollut katkerampaa pudota 0-0 jossa yksi maali olisi riittänyt jatkoon kuin että jos ei tee yhtään ja vastustaja tekee 1-2 jolloin jatkopaikasta ei tarvitse jossitella. Maalinteon osalta taktiikan toteutus ei toiminut mutta paikkoja haettiin mutta Sassuolon hyvän pelin ansiosta paikoille ei vaan päästy. Jonakin toisena päivänä taktiikka eli noustaan 2-0-tappiosta 2-2-tasuriin ja vierasmaaleilla jatkoon olisi voinut onnistua mutta ei tänään.

Souprayen uhrautui joukkueen puolesta koska tilanne oli tuolla hetkellä se että alhaalla ei ollut kuin pari pelaajaa ja taktisella vaparilla ja ulosajolla saatiin peli poikki ja muurin ansiosta useampia pelaajia alas. Seuranneesta vaparista ei tullut maalia mutta kulmasta tuli. Jonakin toisena päivänä tuo taktinen vapari/ulosajo olisi voinut toimia toivotusti eikä maalia olisi tullut. Kymmenelläkin miehellä oli peli hallussa siten että - kuten edellisessä kappaleessa viitattiin - paikkoja haettiin hyvin mutta ratkaisevat syötöt eivät toimineet eikä paikoille päästy. Lisäksi Sassuolon hyvä peli vaikeutti Hellaksen pelaamista.

Onnittelut Sassuololle jatkopaikasta jonka he ilman muuta ansaitsivat. Tänään kävi näin. Jos taktiikan toteutus olisi toiminut paremmin olisi tulos voinut olla toinen.

Epis

Lainaus käyttäjältä: Guitar Jake - joulukuu 27, 2016, 20:02:37Arvosanat ovat siksi pääsääntöisesti noin korkeita koska Hellaksen pelaajat noudattivat prikulleen pelikirjaa. Taktiikkana oli päästää 1 tai 2 maalia jotta yhdellä päästetyllä olisi yksi tehty maali riittänyt jatkoajalle ja kahdella päästetyllä kaksi tehtyä riittänyt suoraan jatkopaikkaan.

https://www.youtube.com/watch?v=AYNn4NzDY6A
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

Hovimestari

Lazio-Catanzaro 0-2 (0-1)
0-1 Icardi 43 (op, tm), 0-2 Icardi 66 (op, tm).
Varoitukset: Imperiale (C) 9, Carcione (C) 44, Giovinco (C), 45, De Lucia (C) 45, Basta (L) 77.
Ulosajo: Cunzi (C) 59 (suora punainen).

Yhteismaalit 3-3, Lazio jatkoon vierasmaalilla.

Lazio: Marchetti 5, Basta 4, Wallace 5,5, De Vrij (66. Hoedt 5,5), Lukaku 5,5, Parolo 5,5 (59. Djordjevic 5), Cataldi 6, Milinkovic-Savic 5,5, F. Anderson 5, Immobile 6,5*, Keita 4,5 (46. Murgia 6).
Catanzaro: De Lucia 6, Pasqualoni 6,5, Prestia 6,5, Sabato 6, Imperiale  6 (67. Tavares 6), Icardi 7*, Maita 6, Van Ransbeeck 5,5, Carcione 5 (56. Cunzi 3), Giovinco 5,5, Basrak 5.

–Taivaansinisille riitti 1. osan arvokas vierasmaali, kun taas Catanzarolle Coppa Italia 2017 oli Jukka Pakkasta mukaillen "ihana tauti, joka jätti ikuiset arvet".

Hovimestari

Coppan tenniskaavioon sijoitetaan:

Chievo
Fiorentina
Genoa
Inter
Lazio
Palermo
Sassuolo

Yksi seura vielä puuttuu. Kun vaikuttaa siltä, että isot Juve, Milan ja Napoli pitävät Coppaa liian vähäpätöisenä tällä kaudella, niin se on luultavasti karsintapari Livorno-Barin voittaja. Jälkimmäinen alkaa olla pelivalmiudessa ja toscanalaisten sijaismanageriin ollaan pian yhteydessä:

https://www.youtube.com/watch?v=T1jdyA8Cikw

Hovimestari

#34
Milan jyräsi loppuhetkillä Barin ja Livornon yli tullen mukaan.

Arvonta:

Inter/Palermo-Lazio/Fiorentina - Genoa/Sassuolo-Milan/Chievo

nabel

#35
Genoa - Sassuolo 1-1 (0-1) rp. 3-1

31. Peluso (Lirola) vp 0-1, 72. Pinilla op tm 1-1

Rankut:

Matri (S)  :ball16
Bordisso (G)  :ball16
Defrel (S)  :missed16
Pandev (G)  :ball16
Peluso (S)  :missed16
Taarabt (G)  :missed16
Sensi (S)  :missed16
Simeone (G)  :ball16

Varoitukset: 99. Veloso  :yellowcard12

Genoa: Perin 8, Bordisso 5, Munoz 5, Izzo 5, Veloso 4,5, Rigon 4,5, Laxalt 4,5, Lazovic 4,5 (45. Ninkovic 5), Taarabt 5, Simeone 4,5, Pinilla 5,5 (90. Pandev 5)
Sassuolo:Consigli 5,5 ; Lirola 6*, Cannavaro 5, Acerbi 4,5, Peluso 6 ; Duncan 4, Sensi 5,5, Ragusa 4,5, Berardi 4 (74 Matri 4), Defrel 4,5, Politano 5.


Kunnon kuonaa, kiitos ja anteeksi.

Puppe

Inter - Palermo 0-1(0-0)
0-1 Quaison(Rispoli) 90

Inter: Handanovic 6, Palacio 6, Icardi 6,5, Barbosa 5,5, Banega 6, Murillo 6, Brozovic 6, Gnoukouri 5,5, Kondogbia 6, Candreva 7*, Nagatomo 6

Palermo: Posavec 5,5, Rispoli 6, Pezzella 5(46.Diamanti), Goldaniga 6, Gonzalez 6, Vitiello 6, Henrique 5,5, Jajalo 5,5, Quaison 6,5*, Nestorovski 5, Embalo 6,5

- Close game. Paikkansa molemmilla, ehkä onnekkaampi jatkoon...
Hajuton, mauton ja väritön, selvinpäin :D
-------------------------------------------------------
TFC Lynx - Tää joukkue on perseestä, ja syvältä, ja perseestä. Oo-lee-o-le-o-le-o-lee..

Hovimestari

#37
Lazio-Fiorentina 2-2ja (2-2), 2-2 (1-0), rp. 3-2.
1-0 Felipe Anderson (Parolo) 12 (vj), 1-1 Bernardeschi (Borja Valero) 62 (oj), 1-2 Tello (Bernardeschi) 63 (op), 2-2 Felipe Anderson (Basta) 83 (vp).
Varoitukset: Parolo (L) 61, Milinkovic-Savic (L) 105, Borja Valero (F) 110.
Ulosajo: Vecino (F) 19 (suora punainen).

Rp-kisa: 1-0 Djordjevic, Babacar (torjunta), 2-0 Immobile, 2-1 Bernardeschi, 3-1 Felipe Anderson, 3-2 Sanchez, Radu (torjunta), Gonzalo (tolppa), Milinkovic-Savic (torjunta), Badelj (torjunta).

Lazio: Marchetti 5,5; Patric 5 (64. Basta 6,5), Wallace 6 (64. Djordjevic 5,5), de Vrij 5,5, Radu 7*, Parolo 6, Biglia 6,5, Milinkovic-Savic 5,5; F. Anderson 7, Immobile 6 , Luis Alberto 4,5 (46. Murgia 5,5).
Fiorentina: Tatarusanu 5,5; Sanchez 6, Gonzalo 6, Astori 6,5*, Chiesa 6 (82. Maxi Olivera 5,5), Vecino 4, Badelj 5,5, Borja Valero 6, Tello 6 (64. Tomovic 6,5), Bernardeschi 6,5, Babacar 5.

–Lazio aloitti vauhdilla, jota vielä siivitti vieraiden Vecinon suora punainen (röyhkeä taklaus). Kotijoukkue tilttasi täysin n. tunnin kohdalla, jonka Fiorentina käytti heti hyväkseen, mutta taivaansiniset kampesivat väkisin lopussa tasoihin. Jatkoajan trillerissä ei nähty maaleja. Lazio oli lopulta tarkempi rankkareissa ja eteni välieriin.

---

Kaksiosaiset välierät ovat siis:

Palermo-Lazio
Genoa-Milan/Chievo

Porvoon turkkilainen


Puppe

Välierä 1.osa

Palermo - Lazio 1-1(0-0)
1-0 Henrique(Nestorovski) 54min, 1-1 Hoedt(de Vrij) 90min
Varoitus: Milinkovic-Savic(L)

Palermo: Fulignati 6,Rispoli 4(46.Cionek 6),Pezzella 6,Andelkovic 6,Gonzalez 5,5,Goldaniga 5,Chochev 5,5,Jajalo 5,5,Henrique 6,5,Nestorovski 6,5*,Diamanti 5,5

Lazio: Strakosha 6; Basta 5,5, Bastos 5,5, de Vrij 6, Hoedt 6,5*, Lukaku 4,5 (80. Lulic sv); Parolo 5,5, Biglia 6, Milinkovic-Savic 6; F Anderson 4,5 (46. Keita Balde 5,5), Immobile 5

-Kotijoukkue ongelmissa läpi ottelun Lazion hallitessa palloa. Mielenkiintoinen toinen osaottelu tulossa
Hajuton, mauton ja väritön, selvinpäin :D
-------------------------------------------------------
TFC Lynx - Tää joukkue on perseestä, ja syvältä, ja perseestä. Oo-lee-o-le-o-le-o-lee..

nabel

Genoa - AC Milan 1-0 (1-0)

39. Laxalt (Perrin) oj 1-0

Varoitus: Gentiletti (G)

Genoa:

Perrin 5 - Burdisso 6, Munoz 5,5, Izzo 5,5, Gentiletti 5 - Veloso 5,5, Laxalt 6, Lazovic 5,5, Rigoni 5, Taarabt 5,5 - Simeone 5,5

Revitty voitto, AC Milanin heikko päivä auttoi. Lopussa vielä Simeone pamautti maalipuihin. Vierasmaali tekisi gutaa San Sirolla.
Höntsät poislukien, kovin pelini tuloksellisesti. Vaihdotkin unohtui kun pidin hermoja kasassa.

nabel


Puppe

Lazio - Palermo 1-4(1-1)
0-1 Diamanti(Fulignati) 2, 1-1 Milinkovic-Savic 32, 1-2 Trajkovski(Chochev) 48, 1-3 Aleesami 67, 1-4 Diamanti(Cionek) 86,
Varoitukset: Aleesami(P)

L: Strakosha 4,5,Wallace 4,de Vrij 5,Hoedt 4,5,F.Anderson 4,Parolo 5,Biglia 5,Milinkovic-Savic 5,5*,Lukaku 4,Immobile 4,5,Keita Balde 5

P: Fulignati 6,Gonzalez 6,5,Cionek 6,5,Andelkovic 6,Goldaniga 5,5,Aleesami 7,Gazzi 4(32.Henrique 6,5),Chochev 7,Jajalo 6,5,Sallai 4,5(46.Trajkovski 6,5),Diamanti 7,5*
Hajuton, mauton ja väritön, selvinpäin :D
-------------------------------------------------------
TFC Lynx - Tää joukkue on perseestä, ja syvältä, ja perseestä. Oo-lee-o-le-o-le-o-lee..

nabel

AC Milan - Genoa 1-0 (0-0) yhteismaalit 1-1 rp. 1-3

1-0 Kucka (?) 72.

Varoitukset: Lazovic (GEN) kk 86.

Rangaistupotkut:

:missed12 ACM
:ball12 Burdisso GEN
:ball12 ACM
:ball12 Taarabt GEN
:missed12 ACM
:missed12 Gentiletti GEN
:missed12 ACM
:ball12 Edenilston GEN

GEN: Perrin 7,5* - Burdisso 7, Munoz 6, Izzo 6, Gentiletti 6, Orban 6,5, Laxalt 6, Taarabt 7, Lazovic 6 (110. Hiljemark -), Pandev 5,5 (72. Edenilston 6), Simeone 6


Puppe

Finaali:
Palermo - Genoa 4-0(1-0)
1-0 Embalo 29, 2-0 Sallai 54, 3-0 Sallai 64, 4-0 Balogh(Andelkovic) 66,

Palermo: Posavec 6,5,Rispoli 5,5,Aleesami 6,Andelkovic 6,5,Gonzalez 6,5,Henrique 6,Chochev 6,5,Jajalo 6,Nestorovski 5(46.Sallai 8*),Diamanti 6,Embalo 6(64.Balogh 7)

Genoa:

-Palermo painoi läpi koko ottelun hieman niskan päällä lukuunottamatta ottelun loppua, jolloin Genoa tuntui vasta pääsevän peliin kunnolla mukaan. Vieraiden harmiksi kavennusosumakin jäi kuitenkin tekemättä. Genoalta vahva esiintyminen cupissa, nähtäväksi jää esiintyykö joukkue ensi kaudella jopa Hesun Serie A:ssa!
Hajuton, mauton ja väritön, selvinpäin :D
-------------------------------------------------------
TFC Lynx - Tää joukkue on perseestä, ja syvältä, ja perseestä. Oo-lee-o-le-o-le-o-lee..