• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Uutiset:

Rekisteröidy - Lähetä sähköpostia info@subu.fi

Main Menu

Parhaat Subbuteo-ottelunne sekä Subumuistot

Aloittaja SouthernBoogieCat, maaliskuu 28, 2016, 16:11:45

« edellinen - seuraava »

SouthernBoogieCat

Mitkä ottelut ovat parhaita Subu-urallanne?

Minulla seuraavat ottelut tai ottelut kauden aikana ovat TOP10-listakamaa (ei listattu parhausjärjestyksessä vaan ihan miten tuli mieleen):


1. Kesämesua vastaan 1990-luvun puolivälissä SM-ranking

1-0-voitto ja samalla ainoa voitto Kesämesun Chelseasta. Olin koko ottelun ajan alakynnessä ja tolpat kolisivat ja vetoja meni maalin ohitse. Minulla ei ollut ottelussa yhtään vetoa ennen viimeistä hyökkäystä jolloin pääsin ensimmäisen kerran Chelsean maalille. Irtomaalivahti oli muistaakseni ulkona ja sain voitettua pallon jonka syötin vetoalueelle. Siellä yksinäinen hyökkääjäni laittoi pallon viimeisestä tilanteesta tyhjään maaliin.

2. Jykän Laziota vastaan kauden 2014-2015 ottelut

Voitin Jykän Lazion 1-0 molemmissa Serie A-kohtaamisissa. Coppa Italian karsintakierroksella voitin ensimmäisen osan 2-1 ja toisessa osassa päädyttiin 0-0 tasuriin. Kyseessä on ensimmäinen kerta Subuhistoriassa kun olen pelannut neljä tappiotonta ottelua samalla kaudella samaa vastustajaa vastaan ja poikkeuksellisen asiasta tekee myös se että voitin peräti kolme ottelua.

3. Voitto Hovin QPR:stä 1990-luvun HeSussa

Pelasin Sheffield Utdilla ja olin 0-2-tappioasemassa. Nousin tasoihin ja aivan kuten Kesämesua vastaan 1-0-voitossa tein voittomaalin viimeisestä hyökkäyksestä.

4. Voitto Ilkka Äärelän Real Madridista 1990-luvulla

Tämä taisi olla RLL:ä (Rakkaudesta Lajiin Liigaa). Olin 0-1 tappiolla ja tasoitin aivan lopussa. Tässäkin pelissä tein voittomaalin viimeisestä hyökkäyksestä.

5. Hönkin Manchester Unitedia vastaan 0-0 PoLissa kaudella 2015-2016

Olin pelissä paikoitellen pahasti alakynnessä, mutta sekä tuurilla että taidolla pidin maalin puhtaana. Oli minulla paikka iskeä johtomaalikin.

Killer


SouthernBoogieCat

Lainaus käyttäjältä: LääkintäMajuri - maaliskuu 28, 2016, 17:03:27
Ei ole mitään kotiin kirjoitettavaksi.

Tuo kuulostaa uskomattomalta. Subu-urasi on kuitenkin huomattavasti minua pidempi (ymmärtääkseni olet aloittanut lajin jo 1970-luvun puolella jolloin itse juuri ja juuri olin syntynyt jos kyseessä on vuosikymmenen loppu) joten uskon kyllä että jos kaivelet muistilokeroita/tilastojasi niin sieltä löytyy useita hienoja hetkiä.

SouthernBoogieCat

Lisätään vielä että tähän ketjuun kelpaavat myös yksittäisten otteluiden lisäksi hienot turnausmuistot, liigakaudet yms. eli kaikki mistä on tullut hyviä muistoja. Jopa yhden yksittäisen pelin joitakin yksittäisiä tilanteita saa mainita. Muutankin otsikon paremmin kuvaavaksi.

SouthernBoogieCat

#4
Yksittäisten otteluiden lisäksi hyviä Subumuistoja ovat mm.

- Cardiffin turnaus 2009

Cardiffissa sai kosketuksen kansainväliseen Subu-skeneen.

- Helsinki Openit (kaikki missä olen ollut)

Sama syy kuin edellä.

- FISTF-sääntöjen kokeilu vuosina 2009-2011

Laajempi näkökulma lajiin vaikka pidänkin kokeilun jälkeen FI-sääntöjä huomattavasti parempina.

- Yö-Subu jo lopettaneen Subupersoona Ukon luona 1990-luvun alussa

Pelasimme useita otteluita keskellä yötä ja niiden maratonien tuloksena kehitystä tapahtui 1990-luvulla.

- Pelit jo lopettaneita Panua ja Timoa vastaan 1990-luvun alussa

Lyhyen aikaa pelanneita managereita vastaan useita hauskoja pelejä.

- Rakkaudesta Lajiin Liiga

Legendaarinen 1990-luvun minisarja jonka soisi kokevan comebackin 2000-luvulla.

- Ensimmäinen vierailu vanhalla Maunulan kertsillä syksyllä 1991

Siitä kaikki alkoi. Sen päivän jälkeen mikään ei ole ollut entisensä.


Muitakin varmasti on mutta ei juuri nyt tule mieleen.

Killer

#5
Lainaus käyttäjältä: Voodoo Lab Sparkle Drive - maaliskuu 28, 2016, 17:19:19
Lainaus käyttäjältä: LääkintäMajuri - maaliskuu 28, 2016, 17:03:27
Ei ole mitään kotiin kirjoitettavaksi.

Tuo kuulostaa uskomattomalta. Subu-urasi on kuitenkin huomattavasti minua pidempi (ymmärtääkseni olet aloittanut lajin jo 1970-luvun puolella jolloin itse juuri ja juuri olin syntynyt jos kyseessä on vuosikymmenen loppu) joten uskon kyllä että jos kaivelet muistilokeroita/tilastojasi niin sieltä löytyy useita hienoja hetkiä.
Aivan totta! Siinä 1979 paikkeilla voitin yhden meidän talon pojista. Nimeä en muista, enkä tulosta. Listattu.

--EDIT--. Vuosi oli - 74 tai -75. Vuonna 1979 pidin välivuoden totaalipaskasti menneiden pelien vuoksi.

Bye.

akkep:T

Se lapsellinen onnistumisen tunne ja leikin riemu minä ekoista peleistä tuli. Ainiin tämähän on urheilua eikä leikkiä.... anteeksi olempas minä lapsellinen.  :-[
Sc Calamari Union

Killer

Tuosta Jake ja Ukon yöstä nousi (alun kauhukuvien jälkeen) mieleeni. OG Maunulan öiset kimppakivat.
Paljastan rohkeasti itseni (! Silmät kiinni!)  ja omavaltaisesti muita mukanaolioita. Rikos on jo vanhentunut ja kaikilta on jo silloiset liitot kaatuneet. Rage, meikä smugu, Mesu, Hönkki, Hovi, Gråsten, Ukko (?). Kenties muitakin.

Sen verran oli rajua menoa oli eräänä yönä, että minut täytyi käyttää Töölön tapaturma-asemalla välillä. Niin ruvella olin. Sitten takaisin kertsille, ja homma jatkui taas. Kerran Rage (siihen aikaan The Tree) löytyi levyjen takaa. Ja Paloheinän mäki oli aamukasteen kostuttama.

Onneksi noistakin selvittää. Muistaakseni jossain vaiheessa alkoi väsyttää. Oltiin meidän autolla. Kesä-aikaan taidettiin juuri silloinkin siirtyä. Aikamoinen sattuma! Vai onko sittenkään...

SouthernBoogieCat

#8
Aikamoista menoa! Olen kuullut legendaa tuosta Maunulan Yö-Subusta.

Minun ja Ukon Yö-Subu oli sen sijaan huomattavasti rauhallisempaa. Aloitettiin joskus klo 19 ja lopetettiin joskus klo 4 muistaakseni. Siinä ajassa ehdittiin pelata jos toinenkin peli. Pelit olivat usein lauantaina ja seuraavana päivänä Maunulaan kertsille klo 12 vähien yöunien jälkeen.

Alkoholia ei tietenkään nautittu koska olimmehan ala-ikäisiä: minä vielä ylä-asteella n. 14-15-vuotias ja Ukko vuoden vanhempi. Ukon äidin tarjoamat voileivät erilaisin täyttein maidon kera sen sijaan maistuivat hyvin.

SouthernBoogieCat

#9
Yksi hyvä Subumuisto oli ensimmäisen Subbuteo-lehteni käsiin saaminen. Sain lehden kaverini kautta, joka tuli käymään Belgiassa ja oli juuri ennen sitä käynyt Keravalla jossa oli siihen aikaan Subbuteoa myyvä liike. Luin innoissani Subulehteä ja Mies-jonka-nimeä-ei-mainita oli siihen aikaan suuri sankarini jonka sädekehä sittemmin himmeni. Tuossa ko. lehdessä oli nimittäin SP Focus on-juttu ja sitä innoissani lueskelin. Olipa lehdessä myös Hovinkin Focus on sekä juttu hänen juuri voittamastaan Nuorten SM-kisoista. Vuosi oli 1991. Hovi teki SP:n ohella vaikutuksen kun lehdessä mm. sanottiin että "Suomi on Subbuteon Brasilia. Suomessa on ehdottomasti maailman teknisesti taitavimmat pelaajat" ja muutaman hesulaisen nimi mainittiin mm. Hönkin ja Hovin. Tuo lehti kokonaisuudessaan teki minuun ison vaikutuksen ja pelasinkin innoissani Subua Belgiassa omilla säännöilläni. Sittemmin liityttyäni Maunulan kertsiin opin oikeat säännöt ja putosin korkealta maanpinnalle. Luulin Belgiasta tullessani pyörittäväni kaikki suomalaiset Subun pelaajat mennen tullen. Sitten hävisinkin ensimmäisiä otteluita Bristol Cityllä pelatessani muistaakseni numeroin 0-17 tai 0-15. Kuinka väärässä silloin olinkaan.

Yksi Subu-urani kohokohta oli kun tapasin ensimmäisen kerran livenä SP:n joka oli silloinen Subuidolini. Tapaaminen oli muistaakseni Heinolan SM-rankingkisoissa. Sittemmin sädekehä on himmennyt mutta arvostan edelleen SP:a suuresti Suomen Subun pioneerina ja vaikuttajana. Edelleen hän on yksi vaikuttajistani Subun osalta.

Harmittaa ettei minulla ole enää tuota kulttuurihistoriallisesti merkittävää Subbuteo-lehteä.

miku

Lainaus käyttäjältä: Voodoo Lab Sparkle Drive - maaliskuu 28, 2016, 20:22:55

Yksi Subu-urani kohokohta oli kun tapasin ensimmäisen kerran livenä SP:n joka oli silloinen Subuidolini. Tapaaminen oli muistaakseni Heinolan SM-rankingkisoissa.

Siellä tarjoiltiin muuten veloituksetta kahvia ja pullaa.
Lukenut HeSun höpötysosaston (325 sivua) läpi kahdessa viikossa.

Porvoon turkkilainen

Tämähän on ihan mielenkiintoinen topic. Tässä minun ikimuistoiset otteluni, mitkä jotenkuten muistan. Mutta jaetaan ne kahteen osaan, ensin 90-luku ja sitten tämä 2000-luku.

90-luku:

1.Tume Kuparista  vastaan Alpatti 95-96

Ikäluokkamme primusta ja kenties sen ajan Suomen parasta pelaajaa vastaan 2-2 tulos oli melkoinen nappisuoritus.

2. Tommi Kuopion Saksan liiga 94

Johdin peliä ekan jakson jälkeen 4-0, mutta hävisin 6-4. Kaikkien aikojen sulaminen siis, mutta se oli sitä aikaa, kun ei haluttu puolustaa. Vastustaja oli 16-vuotias pentu, kuten minäkin ja jatkolaukauksia ei lauottu ohi, jos paikka tuli, joten se oli myös sitä aikaa.

3.  Seppo Paakkinen Alpatti 95-96

Ihana kevät 95. Tulos 0-0, mutta vastassa Ipswich ja vanhalla kankaalla.

2000-luku:

1.Hönkki sm-turnaus 2007:

Peli jatkoajan viimeisessä hyökkäyksessä tilanteessa 0-0. Hönkki syöttää mun keppiveskarin kautta ja tekee siitä jatkolla voittomaalin, mitä katson haavi auki. Peli oli muutenkin erittäin vauhdikas minun ja Hönkin kohtaamiseksi.

2.Jannen Chelsea Summer cupissa 2008

Pelasin retro-Italialla ja voitin maamme menestyneimmän pelaajan 2-1. Varmasti Pasolinin jalkapallojoukkueesta on vuonna 1974 tuntunut yhtä hienolta, kun voittivat Bernardo Bertoluccin joukkueen.

3. Kosto

Kaikki ottelut

Jälkikirjoitus:

Kesken turkkilaisen karvapornoelokuvan saattaa mieleen tulla mukavat muistot vuoden 95 nuorten sm-pronssista sekä vuoden 2010 sm-kisoista, kun oltiin neljän sakissa aikuisten kemuissa. Puolivälierässä kaatui jo monta vuotta putkeen meidän ykköspelaajamme Tiikkaja rankkarinäpytysten jälkeen, kun varsinainen peli päättyi 1-1. Että tämmösiä.



Killer

Yö meni pohtiessa (ei kylläkään tätä).

Joskus voitin Gråstenin jossain isohkossa (cup) pelissä, mutta tais hävitä tahallaan. Tai sitten tosiaan "vedin hänet omalle tasolleni", kuten Jani kuolemattomasti usein totesi.

Janissa oli jotain samaa kuin JSssä. Molemmat usein "maailman paskimpia pelaajia". Siinä jää miettimään oman olemassaolonsa oikeutusta...

SouthernBoogieCat

#13
Gråsten on kyllä todellinen lajilegenda. Itse tapasin hänet vain muutamia kertoja Maunulan vanhalla kertsillä vuosina 1991-1992. Hänen aikansa jo silloin vei salibandy joten miestä ei kerholla minun aikanani juurikaan näkynyt. Ehdin onneksi kohdata Gråstenin kahdesti. Molemmat luonnollisesti tappioita: ensimmäinen kohtaaminen 0-13 ja toinen muistaakseni 0-7. Toisen pelin jälkeen muistan saaneeni kehuja kehittymisestä ensimmäiseen kohtaamiseen verrattuna. Se lämmitti. Toivottavasti Gråstenkin tekisi comebackin nyt 2010-luvulla.

Lajilegendakeskustelulle olen avannut oman topicin mutta mielestäni lajilegendoihin kuuluvat ehdottomasti ainakin Gråsten, SP, Hönkki, Hovi, Kesämesu ja vaikkapa Tume Lahdesta. Muitakin joilla on edellytykset legendan statukseen on, mutta niistä enemmän keskustelua omassa topicissa.

SouthernBoogieCat

Tilastointi on yleensäkin ollut minulle tärkeää Subussa. Oman joukkueen tilastojen päivittäminen on alusta asti ollut erittäin antoisaa. Varsinkin nyt tietokoneaikana homma on parantunut kun tilastot ovat arkistoituna Excelin avulla ja tallessa niin kovalevyllä kuin pilvipalvelussa. Käsialani on ollut aina aika huonoa joten tietokonetilastointi soveltuu minua varten.