• Welcome to Suomen Pöytäjalkapalloyhdistys - Forum.
 

Uutiset:

Rekisteröidy - Lähetä sähköpostia info@subu.fi

Main Menu

Lajin esittely

Aloittaja Hönkki, maaliskuu 05, 2007, 22:44:59

« edellinen - seuraava »

Rossonero

#30
Hienoa, että kiinnostusta on, vaikka kaikki eivät tietenkään pelin pariin päädykään.

Noin nuoret vääntävät kai lähinnä omissa kaveriporukoissaan, mutta jos ottavat yhteyttä, niin pitää järkätä junnuturnaus.

Hönkki

#31
Pelin kokeilijoita oli tosiaan paljon ja niistä suurin osa junnuja ja hyvä niin. Meidän junnutoimintahan on tällä hetkellä sitä että Kaitsu on ainoa alta kolmikymppinen. Yhdistyksen esitteitä jaettiin lopulta yli 100 kpl ja suurelta osalta niille jotka myös kokeilivat peliä. Lisäksi Seppo jakoi perjantaina omia esitteitään. Saa nähdä moniko ottaa yhteyttä ja moniko alkaa lopulta oikeasti pelaamaan. Joku pöytälätkämies kävi minullekin ehdottelemassa yhteistyötä. Täytynee ottaa jotakin kautta yhteyttä.

Sitten pitäis saada aikaiseksi se hitaan pelin video YouTubeen.

Koululla kävivät pelaamassa Tommi Hujala ja Vesa Tukiainen ja tekivät samalla paluun virallisten pelien pariin 17 vuoden tauon jälkeen. Innokkailta vaikuttivat.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Sir Subbuteo

#32
Tere
Perjantaina oli etenkin Pirkanmaan suunnalta useampi pelin kokeilija ja muutama, jotka olivat ennenkin pelanneet, joten pyysin ottamaan yhteyttä
e-mailille subbuteo at luukku.com jotta saa Marko ja kumppanit pelikavereita sparrattavaksi. Eipä vielä ole keneltäkään uudelta postia tullut, mutta
toivotaan parasta.

Mitä tulee tuohon suomalaistyylin esittelyyn niin vanhoja videoitahan on useita kappaleita sekä sm-karsinta että itse loppukilpailuista ja sieltä
kyllä löytyy erinomaisia pätkiä siltä ajalta kun subua vielä osattiin
suomessa pelata - noista ajoistahan on menty paljon taaksepäin,
mutta ehkäpä saadaan uusia taitureita tyyliin Tume, Jakke ja Jahnu. 8)

Eestin futissivustolla olen käynyt Hönkin jutut lukemassa ja voi olla, että
laitan sinne vähän paikallisella murteella pelitietoja. Tulihan tuota viime vuonnakin käytyä Eestissä kymmekunta kertaa ja oltua kaikkiaan kuukauden päivät "etelässä".
Zebbo

Rossonero

#33
Vanhat videot kannattaa tosiaan tsekata. Vanhoissa videoissa on vain se huono puoli, että tarvitsee sopivat vehkeet, joilla siirtää nettimuotoon. Vaatii siis ehkä enemmän työtä kuin uuden kuvaaminen. Lisäksi kuvan laatu on nykyvehkeillä taatusti tasokkaampi. Ja uskallan väittää, että rakeista kuvaa ei erkkikään katso netistä, kun valinnanvaraa löytyy. Hienoahan se toki olisi saada nettiin mm. subu-eläinten Gråstenin ja Liesivaaran otteita.

Noista esitteistä ja yhteystiedoista sen verran, että kun nykyinen subuliitto messuihin lähti mukaan, niin mielestäni silloin pitäisi mennä sen esitteillä, yhteystiedoilla ja ehdoilla. Ei pahalla, mutta hajauttaminen ei ole järkevää pienessä lajissa. Ja kun homma nyt toimii, niin näillä mennään.

Hönkki

#34
Lainaakun subua vielä osattiin
suomessa pelata - noista ajoistahan on menty paljon taaksepäin

Vihamiehiä hankkimassa ?

Liesivaara, Gråsten ja Tume olivat kyllä loistavia, mutta vähätteleminen ei silti ole niitä rakentavimpia tapoja ilmaista asioita. Pelin taso nousee vielä ja toiminta yleensäkin on mennyt viimeisen vuoden sisällä selkeästi eteenpäin.

Kiitos silti Sepolle messuille menosta, koska muuten ei oltaisi päästy sinne ollenkaan. Meidän oli pakko olla siellä pe-su tai sitten ei ollenkaan.
Ensi vuonna uudestaan ja useammalla pöydällä.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Hönkki

#35
Messuilta tuli epäasiallista palautetta tuli nimittäin lasku:
palamatto, vihreä, 6 m2, hinta 51,24 euroa ja minun nimissä tilattu, mutta kun en ole tilannut.  :shock:  :shock:  :twisted:  :evil:  :evil:  :evil:  :pirate5:

Ilkivaltaa tai Isoa Turismia. Tämän selvitän.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Epis

#36
Oliko toi palamatto se 'pehmuste' tjsp systeemi siinä kentän/pöydän alla?
Runkkuringissä taotaan toistemme selkää
Roses are #FF0000, Violets are #0000FF, All my base are belong to you!

Hönkki

#37
Olen selvitellyt asiaa ja kyse on pöydän alla olleesta matosta, josta nyt peritään vuokraa. Puhuin järjestäjien edustajan kanssa ja hän lupasi, että laskua ei tarvitse maksaa, koska emme tienneet että matto on maksullinen. Nyt en pysty 100 % tarkkaan muistamaan olenko itse kysellyt pöydän alle jotain mattoa vai oliko tämä Sepon tilaus, mutta ainakaan minulle kukaan ei puhunut missään vaiheessa rahasta.

Joka tapauksessa asian pitäisi nyt olla ok ja tiedämme sitten ensi kerralla, että pöytä ja tila ovat ilmaisia, mutta mikään muu ei.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Zinga

#38
Seppo muistaakseni mainitsi puhelimessa tilanneensa jonkin maton pöydän alle. Jos sait puhuttua asian järjestäjien kanssa, niin hyvä...

Hönkki

#39
Joopa joo. Tästä eteenpäin ainoastaan hallituksen jäsenet tilaavat tai hallituksen jäsenen luvalla tilataan yhdistyksen nimissä yhtään mitään.
Ja ennen kuin tilataan, niin kysytään mitä maksaa ja kerrotaan se hinta hallituksen jäsenelle ennen tilausta.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Hönkki

#40
Itseasiassa taitaapi olla niin, että tällaisiin kuluihin tarvitaan hallituksen päätös eli yhden hallituksen jäsenen lupa ei edes riitä.
Bailey, Gidman, Albiston, Wilkins, Moran, McQueen, Coppell, Birtles, Stapleton, Robson, Macari. Sub. Moses

Zinga

#41
Lainaus käyttäjältä: "Hönkki"Itseasiassa taitaapi olla niin, että tällaisiin kuluihin tarvitaan hallituksen päätös eli yhden hallituksen jäsenen lupa ei edes riitä.
Juuri näin. Jos budjetissa ei ole varattu rahaa johonkin toimintaan, on hankinnoista päätettävä hallituksessa. Jos kulut on budjetoitu, riittää, että maksut hyväksytään kuittien perusteella.
Ja jotta ei jää väärää kuvaa, minä en ainakaan antanut mitään lupaa ko. maton hankkimiseen.

miku

#42
siis mitä helvettiä.
Lukenut HeSun höpötysosaston (325 sivua) läpi kahdessa viikossa.

Zinga

#43
Lainaus käyttäjältä: "miku"siis mitä helvettiä.
:lol:

miku

#44
No joo. Sori kommentti mutta oli aika hämmentävää lukea mitä säätöä tuossa oli menossa..

Eihän nyt oikeesti kuitenkaan KUKAAN voi meidän yhdistyksen piikkiin varata/tilata/ostaa MITÄÄN. Kyllähän niihin kuitenkin hallituksen päätöstä tarvitaan.

Pääasia nyt sitten ettei tuosta tarvinnut mitään maksaa kun ei tuota massia yhdistyksellä hurjia määriä ole.
Lukenut HeSun höpötysosaston (325 sivua) läpi kahdessa viikossa.